Me Naiset: Dome Karukoski erosi vaimostaan

Ohjaaja ja Nadia-vaimo ovat kaikessa hiljaisuudessa lähteneet eri teille.
Ohjaaja Dome Karukoski, 47, erosi vaimostaan Nadiasta, kertoo Me Naiset.
Ero on tapahtunut jo muutama vuosi sitten kaikessa hiljaisuudessa. Domen ero liittyy hänen korona-aikana tekemäänsä elämän uudistukseen.
– Mutta minähän olen nykyään eronnut mies. Se tapahtui muutama vuosi sitten, vähän osana tätä uudistusta, hän paljastaa lehdelle.
Hän kertoo Me Naisille, että ennen koronaa hän vietti käytännössä viisi vuotta lentokoneessa eri maiden välillä lennellen.
Yksityiselämästään matalaa profiilia pitänyt Dome edusti Nadian kanssa Linnan juhlissa vuonna 2019 ja heillä on kaksi yhteistä lasta.
Me Naiset kertoo, että Domen lapset ovat tottuneet isän olemiseen kiinni töissä.
Dome Karukoski paljasti uuden nimensä – erikoinen ongelma ratkesi
