Matti Nykänen herää henkiin teatterilavalla – Jussi Niemi muistelee ystäväänsä

Jussi Niemi ja Matti Nykänen
Mainos
Mainos päättyy

Jyväskylään valmistuvalla pesäpallostadionilla nähdään heinäkuun 17. päivänä ainutkertanen spektaakkeli. Mäkikotka Matti Nykäsestä kertova Elämä on laiffii -musikaali esitetään tuolloin 1 500-paikkaisen katsomon edessä. Matti täyttäisi tuona päivänä pyöreät 60 vuotta.

Musiikkinäytelmää on esitetty pari vuotta sitten Jyväskylässä Ränssin Kievarin kesäteatterissa. Esityksen musiikista vastaa Matin hovimuusikkona ja pitkäaikaisena ystävänä tunnettu Jussi Niemi. Näytelmän pariin palaaminen on Jussille tunteellista.

– Esitys on hauska ja rehellinen kunnioituksenosoitus Matille ja näyttää kaikki puolet miehestä, joka eli elämänsä täysillä. Viimeksi ei ollut yhtäkään näytöstä, ettei olisi itselläkin meinannut tulla tippa linssiin Matin kuolemasta kertovassa loppukohtauksessa, Jussi muistelee.

Jyväskyläläiset jyrähtivät! Tätä mieltä kansalaiset oikeasti ovat Matti Nykäsen muistomerkistä: ”On vähän pureskeltavaa”

Mainos
Mainos päättyy
Jussi ja Matti olivat läheisiä ystäviä 30 vuotta. Vuosien aikana tarinoita kertyi vaikka millä mitalla.
Jussi ja Matti olivat läheisiä ystäviä 30 vuotta. Vuosien aikana tarinoita kertyi vaikka millä mitalla.

Jussin mukaan Matilla piti aina olla tekemistä. Jos kuusikymppinen legenda olisi vielä keskuudessamme, mäkikotka olisi hänen luullakseen hiukan rauhoittunut.

– Jos Matti olisi kanssamme nyt, hän olisi varmasti seestynyt, kuten kaikille vanhemmiten käy. Matti teki paljon pihatöitä ja oli tyytyväinen asuessaan omakotitalossa, joten hän varmasti puuhastelisi paljon ulkona.

Matti Nykäsen luottoystävä Jussi Niemi paljastaa uskomattoman tositarinan – Matti karkasi sairaalasta ja lauloi viillettynä

Jussilla on paljon hyviä muistoja ystävästään, ja hän myöntääkin, että voisi kertoa tarinoita menneistä vaikka kuinka pitkään.

– Matti oli äärimmäisen nopea oppimaan, ja hänellä oli hirvittävän hyvä muisti. Matin viimeisillä keikoilla yleisöstä tultiin pyytämään kappaletta, joka oli ihan ensimmäisellä levyllä. Minä sanoin, että en minä sitä muista. Matti meni ja lauloi koko kappaleen. Hän oli ihan käsittämätön kaveri, Jussi muistaa.

Maailma pysähtyi 4. helmikuuta 2019. Matti Nykänen nukkui tuolloin pois 55-vuotiaana.
Maailma pysähtyi 4. helmikuuta 2019. Matti Nykänen nukkui tuolloin pois 55-vuotiaana.
Mainos
Mainos päättyy

– En ole ikinä tavannut toista samanlaista persoonaa. Hän oli hyvin erityinen herra, ja hänen musiikkinsa ja sloganinsa ovat jääneet elämään. Mattihan on ikuinen.

Mitähän mieltä Matti Nykänen olisi nimeään kantavasta kesäteatterinäytelmästä? Luottoystävä Jussi Niemi uskoo tietävänsä totuuden: "Olen ihan varma, että..."

Elämä on Laiffii -musiikkinäytelmä esitetään Jyväskylän uudella pesäpallostadionilla Hippoksella maanantaina 17. heinäkuuta kello 18.

Eveliina Mäntykangas
Eveliina Mäntykangas

Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut viihde- ja musiikkimaailman moniottelija Juse Venäläinen, ja sen musiikista vastaa Jussi Niemi.

Mattia näyttelee Tatu Mönttinen. Muissa rooleissa ovat muun muassa Matin tytär Eveliina Mäntykangas, Helena Pöllänen, Kimmo Hannula, Kristian Ijäs sekä tanssiduo The Bad Girls.

Tilaa Seiska tästä!
 
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan