Matin kuolema ajoi Pia Nykäsen talousahdinkoon – mäkikotkan leski ahertaa nyt lumitöissä

Hiljaiseloa viime ajat viettäneen Pia Nykäsen, 51, aviomiehen Matti Nykäsen kuolemasta tulee helmikuussa kuluneeksi kolme vuotta.
Mäkilegendan leski on kertonut avoimesti kaipaavansa elämänsä miestä. Matti-rakkaan kuolema otti Pian voimille niin kovasti, että hän joutui pitkälle, noin vuoden kestäneelle sairauslomalle.
Nyt Pia on toipunut, ja elämä palailee vähitellen arkeen Joutsenon-kodissa.

Uuden kullan kainalossa? Näin Matti Nykäsen Pia-leski reagoi suhdehuhuihin
Matti Nykäsen kuolema helmikuussa 2019 vei Pian ikävään taloudelliseen ahdinkoon. Kävi nimittäin yllättäen ilmi, että mäkikotkalla oli ollut melkoinen velkataakka, ja Pia pelkäsi menettävänsä heidän yhteisen Joutsenon-kotinsa.
– Matti oli ottanut 12 000 euron joustoluoton, josta oli ehtinyt maksaa vasta puolet. Sen lisäksi hän oli vinguttanut luottokorttia seitsemällä tonnilla, ja tietenkin oli myös lähes 40 000 euron autolaina, Pia avautui taloushuolistaan Seiskalle aiemmin.

Kaikkiaan mäkikotkalta jäi velkaa noin 17 000 euroa. Ongelma piili siinä, ettei Matin perikunta luonnollisestikaan halunnut kuitata kuolinpesän velkoja, ja näin kotitalo olisi jouduttu myymään.
Matti Nykäsen Pia-leski perui työpaikan pikkujoulut – tässä syy
Toimeliaana ihmisenä tunnettu Pia teki kaikkensa selvitäkseen velkataakasta. Hän muun muassa myi Matin asusteita netissä.
Pelastajaksi ilmoittautuivat kansanedustaja Hjallis Harkimo ja kiinteistöbisneksistään tuttu liikemies Jethro Rostedt. Heidän piti järjestää hyväntekeväisyyshuutokauppa, mutta hanke kuivui kasaan.
Lopulta Hymy-lehti kuittasi Nykäsen ulosottovelat, ja Pia sai jäädä kotiinsa asumaan. Hän saa asua talossa leskenoikeudella, vaikka puolet talosta kuuluukin perikunnalle.
Omakotitaloasujan arki onkin nyt asettunut uomiinsa.
– Tänne Joutsenoon kuuluu aivan hyvää. Tällä hetkellä on 15 astetta pakkasta ja lunta riittää. Olen tehnyt tänäänkin lumityöt jo kolmeen kertaa, Pia huokaa.