Matilda Wirtavuori teki missihistoriaa – taustalla kohu

Matilda koppasi itselleen kaksi uutta titteliä.
Vuoden 2024 Miss Suomi Matilda Wirtavuori menestyi Miss Universum -kisoissa. Kirkkain kruunu meni Tanskan Victoria Kjæerille, mutta Matilda keräsi omaan pottiinsa hienon määrän palkintoja.
Matilda karsiutui kisasta uimapukukierroksen jälkeen, mutta ehti etenemään 125 osallistujasta 30 parhaan joukkoon ensimmäisenä Suomea edustaneena missinä Lola Odusogan jälkeen.
Historiallinen palkinto
Matilda palkittiin torstain esikarsinnassa uudella Voice for Change- eli ääni muutokselle -erikoispalkinnolla. Palkinto jaettiin kilpailijoille, joiden edustamat hankkeet tekivät suurimman vaikutuksen äänestäjiin ja tuomareihin.
Matildan hankkeen teemana oli mielenterveys ja avoin keskustelu mielenterveysongelmien ympärillä. Hän on itse kertonut avoimesti omista mielenterveysongelmistaan ja opiskellut yliopistossa psykologiaa.
Matilda on itse kertonut sairastuneensa nuorena anoreksiaan. Syömishäiriöön liittyi masennusta, ahdistuneisuutta ja ajoittaista paniikkia. Matilda kertoi Mind the Future -projektinsa Instagram-tilillä, että parannuttuaan hän tiesi haluavansa auttaa samojen haasteiden kanssa kamppailevia nuoria.
–Olin itse onnekkaassa asemassa, jossa läheisten ja ulkopuolisen avun resurssit ja tuki kantoivat minut vaikeuksien läpi ja kykenin muuttamaan haasteet vahvuuksiksi, hän toteaa julkaisussaan.
Maailman ensimmäinen
Tätäkin historiallisempi saavutus oli Miss Universe Europe and Middle East -titteli, joka jaettiin kisassa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Titteli tietää Matildalle töitä seuraavan vuoden ajaksi, kun hän lähtee kiertämään Miss Universumin matkassa maailmalle.
– Matilda tulee edustamaan koko Eurooppaa arvokkuudella ja erinomaisuudella, ja olemme valtavan ylpeitä tästä historiallisesta uudesta tittelistä, Miss Suomi -organisaatio hehkutti Instagramissa.
Matildan saaman Lähi-Idän ja Euroopan kattavan tittelin lisäksi jaettiin Afrikan ja Oseanian, Aasian ja Amerikkojen Miss Universum -tittelit.
Tanskan Victoria Kjæer on ensimmäinen Miss Universum -kruunun saanut tanskalainen. Ensimmäinen perintöprinsessa oli Nigerian Chidimma Adetshina ja toiseksi perintöprinsessaksi kruunattiin Meksikon Maria Fernanda Beltran.
Ennakkosuosikki
Matildan ympärillä riitti pöhinää finaalia edeltävinä viikkoina. Hän lukeutui monien lähteiden ennakkosuosikiksi viemään voiton kotiin, eikä edes Suomessa kohauttanut kansallisasu horjuttanut hänen suosiotaan maailmalla.
Toisaalta Matilda joutui vastaamaan ennen kisoja erikoiseen kritiikkiinkin. Hänen väitettiin kopioineen kävelytyylinsä vuoden 2023 Miss Universumilta Sheynnis Palaciosilta.
Matilda oikaisi väitteet Seiskalle kertoen, että hän on treenannut kävelyä monien eri videoiden avulla ja hionut yksityiskohtia tarkasti. Kävelynsä Matilda opetteli itse, vaikka toteaakin Sheynnisin olevan mielestään upea.
