Matias Mikkosen kaunis lauluesitys ihastuttaa – "Meni kylmikset iholla!"

Matias Mikkosen kaunis lauluesitys ihastuttaa – 'Meni kylmikset iholla!'

Nina Mikkosen Matias-poika saa ylistystä laulutaidoistaan.

Mainos
Mainos päättyy

Mediapersoona Nina Mikkosen poika, 20-vuotias Matias Mikkonen ihastuttaa sosiaalisessa mediassa.

Arkistovideo: Nina Mikkosen versio Kirkan hittikappaleesta

Matias Mikkosen netissä jaettu laulusuoritus on saanut aikaan valtavasti kehuja. Myös pojan äiti Nina jakoi videon omalla somekanavallaan.

Lauloin tätä pojille, kun he olivat pieniä, Nina paljasti videon yhteydessä.

Mainos
Mainos päättyy

Mikael laulaa herkästi tulkitsien Tapio Rautavaaran tunnetuksi tuoman Päivänsäde ja menninkäinen -kappaleen. Biisin on säveltänyt ja sanoittanut Reino Helismaa, ja kappale on vielä tänäkin päivä suosittu etenkin lapsiperheissä ja koulun musiikkitunneilla. Kappaleen on levyttänyt sittemmin lukuisan Suomen ykkösartistit ja yhtyeet.

Nina Mikkonen täytti 59 - pohdiskeleva päivitys: "Elämäni on ollut kaikkea muuta, kuin..."

Ääni kuulostaa tutulta

Matiaksen herkkä tulkinta sai kommenttiosiossa lukuisia kauniita kirjoituksia nuoren miehen laulutaidoista. Moni myös huomasi äänessä yhdenvertaisuutta jo edesmenneen Matiaksen isään Timo T.A. Mikkosen kanssa.

Wau, upea ääni (tunnistin isäänsä). Matiaksen ääni soi tosi kauniisti, sopisi hyvin acapella yhtyeeseen, kirjoitti yksi.

Äänessä kuultavissa isä Timo, mietti myös toinen.

Oi miten kaunis kappale (sydän) Matiaksella on todella hyvä ääni, ihan mahtava!

Mainos
Mainos päättyy

–  Herttileeri miten upeaa (sydän) Meni kylmikset iholla!

Upea! jatkui kommenteissa.

"Syntymälahjoilla mennään"

Eräs myös tiedusteli Ninalta, onko Matias kenties ottanut laulutunteja, sillä nuorukaisella on kaunis ja kehittynyt ääni.

– Laulutunneista on jo 5 vuotta, joten siinä mielessä ihan syntymälahjoilla mennään, Nina vastasi kyselijälle.

Täysin noviisi laulaja Matias ei ole. Matiakselta ilmestyi vuonna 2015 albumi #Dissaa, mutta viime aikoina Matias on viettänyt hiljaiseloa musiikkirintamalla. Matiaksen Youtubessa olevalla albumin nimeä kantavalla musiikkivideolla on 1,6 miljoonaa katselukertaa.

Mainos
Mainos päättyy

Nina Mikkonen saatteli poikansa armeijalomalta kasarmille: ”Äidin sydämessä läikähti"

Nina Mikkonen myy Timo T.A.:n jäämistöä netissä

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan