Markus Räikkönen jätti työnsä – tällainen oli viimeinen viesti

Väistyvän pääministerin Sanna Marinin, 37, (sd.) aviomies Markus Räikkönen, 37, on jättänyt työnsä.
Arkistovideo: Paparazzi yllätti Sanna Marinin Markus-rakkaan
Markus Räikkönen kertoo verkostoitumissivusto Linkedissä, että hän on lopettanut työnsä Headlinessa.
– Aika siirtyä eteenpäin. Perjantai oli viimeinen päiväni Headlinessa. Pian on uuden aika! Markus kirjoittaa vapaasti englannista suomennettuna tiistaina 4. huhtikuuta.
Päivityksessään hän kiittää koko kansainvälistä tiimiä ajastaan muutaman vuoden aikana riskipääomayrityksessä.
– Olen todella nauttinut ajastani yrityksessä, hän mainitsee ja kertoo kannattavansa yritystä jatkossakin.
Lopuksi Markus paljastaa kertovansa pian lisää "tulevista asioista ja tulevaisuuden suunnitelmistaan".
Voit lukea Markuksen päivityksen kokonaisuudessaan tästä.
Markus Räikkönen aiheutti toissa viikolla kohun erikoisilla pökkimistanssiliikkeillään yökerhossa sekä illallisellaan eksoottisen kaunottaren kanssa.
Markus ja Sanna menivät naimisiin vuonna 2020, ja heillä on yksi pieni lapsi.
