Marjorie on kuollut

Iskelmälaulaja Marjorie eli Marjo-Riitta Nieminen on kuollut.
Iskelmälaulaja Marjo-Riitta Nieminen, taiteilijanimeltään Marjorie, on kuollut tänään 13. lokakuuta. Marjorie oli kuollessaan vain 58-vuotias.
Asia käy ilmi Marjorien Facebook-sivulta, jossa hänen Katariina-tyttärensä kertoo äitinsä poismenosta.
– Äitini rakkaat ystävät, kollegat sekä sukulaiset, ilmoitan syvällä surulla, että rakas äitini Marjo-Riitta on nukkunut pois tänään 13.10. Äitini lämpö, rakkaus, lahjakkuus ja hyväsydämisyys jättivät meihin kaikkiin lähtemättömän jäljen, ja hänen muistonsa elää sydämissämme ikuisesti. Olkoon hänen valonsa meille voimavara ja lohtu tämän surun keskellä. Pidetään yhdessä kiinni niistä kauniista muistoista, jotka hän meille loi. Iloa, valoa ja rakkautta, niinkuin äitin tapasi aina sanoa, Katariina-tytär kirjoittaa surullisessa julkaisussa.
Julkaisuunsa hän on lisännyt myös videon Marjorien esiintymisestä Rakkauden kiertokulku -konsertissa.

Vetäytyi julkisuudesta
Suomen takavuosien kärkilaulajiin kuulunut Marjorie ei ole viime vuosien aikana viihtynyt julkisuudessa. Marjorie kertoi Iltalehden haastattelussa vuonna 2016 väsyneensä julkisuuteen ja keikkamatkailuun.
– Arvoni muuttuivat ja halusin muutosta. 15-vuotias Katariina-tyttäreni on elämäni ykkösasia, Marjorie sanoo.
Tällöin hän myös kertoi elävänsä tähtivuosinaan keräämillään säästöillä, ja tekevänsä ainoastaan hyväntekeväisyyskeikkoja.
Laulaja kertoi asuvansa metsän keskellä lemmikkiensä, eli kissojen ja hevosten ympäröimänä. Hän kuitenkin paljasti tekevänsä edelleen musiikkia, ja pohtineensa jopa keikkalavoille palaamista.
Tähtivuosinaan Marjorie osallistui useasti Suomen euroviisukarsintoihin sekä oli kiertueella yhdessä Anneli Saariston ja Eija Kantolan kanssa. Hän on myös esiintynyt lukuisissa musikaaleissa, ja laulajan ääntä on kuultu myös piirroselokuvissa.
