Katso logo

Janni Hussi myöntää riippuvuutensa

Janni Hussi myöntää riippuvuutensa
The Box Suomi. Janni Hussi. Timo Korhonen.

Janni Hussin elämä muuttui radiohaasteesta.

Mainos
Mainos päättyy

Janni Hussin juontamassa uutuussarjassa The Box Suomi kilpailijat ratkovat erilaisia fyysisiä ja psyykkisiä tehtäviä ilman mitään ennakko-ohjeita. Lisähaastetta syntyy siitä, että kisaajia kuljetetaan tehtävien välillä eristyksissä muusta maailmasta, keltaisissa bokseissa.

Janni itsekin on ollut kilpailijan asemassa muun muasa Selviytyjät Suomessa ja Fort Boyard Suomessa.

– Välillä ajattelin The Boxin kilpailijoitakin seuratessa, että tuohan on ihan selkeä tehtävä. Miksi ette nyt tajua? Janni nauraa.

– Mutta onhan se hirveän helppoa huudella sivusta, kun toiset yrittävät ilman ohjeita ratkaista tehtäviä, Janni myöntää.

Mainos
Mainos päättyy

”Kiksejä”

Janni kertoo, että tekee tosi-tv-sarjoissa nykyisin mieluiten juontajan töitä. Kilpailullista puoltaan hän toteuttaa mielummin ralliautoilussa. Hän kun on toiminut kartanlukijana muun muassa Heikki Kovalaiselle ja Jari-Matti Latvalalle.

– Adrenaliini on siitä hassu aine, että sitä kaipaa aina vähän isompina annoksina. Tai ainakin minä kaipaan, Janni kertoo.

– Kun adrenaliinista saa kiksejä, niin seuraavaksi haluaa vähän isompia kiksejä. Tylsistyn ilman sitä, Janni sanoo.

Värit katosivat maailmasta

Jannin kartanlukijan ura alkoi ikään kuin vahingossa, radiotöissä asetetusta haasteesta. Jo ensikosketus lajiin ja toimiminen Sami Pajarin kartanlukijana Lahti Historic Rallyssa elokuussa 2022 oli käänteentekevä.

Mainos
Mainos päättyy

– En ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Myös putoaminen niistä hormonihöyryistä oli ainutlaatuinen kokemus, huonossa mielessä, Janni muistelee.

– Muistan, kun istuin radiostudiossa kisaviikonlopun jälkeen. Minusta tuntui kuin elämältä olisi viety pohja pois. Värit olivat kadonneet maailmasta. Se oli todella voimakas tunne, Janni kertoo.

Jannin oli suorastaan pakko edetä kokeilua pidemmälle kartanlukijan toimessa.

– Tuskaa lievittääkseni ostin jo seuraavalla viikolla rallikypärän ja haalarit, Janni kertoo.

The Box Suomi alkaa Nelosella ja Ruudussa maanantaina 22. syyskuuta.

Mainos
Mainos päättyy
Nykyään Jari-Matti Latvalan kanssa kisaava Janni Hussi on jo menestynyt kartanlukija.
Nykyään Jari-Matti Latvalan kanssa kisaava Janni Hussi on jo menestynyt kartanlukija.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Janni Hussi myöntää riippuvuutensa