Maria Veitolan lohduttavat sanat: ”Tämä viesti on sinulle…”
Suosikkijuontaja antaa vinkin, miten ahdistusta voi helpottaa hieman.
Tv-kasvo Maria Veitola paljasti elokuun lopulla olevansa aika väsynyt.
Maria Veitola sai upean kokemuksen perheensä kanssa: "Hetkeäkään ei ollut turvaton olo"
Maria kertoi Instagram-tilillään, että töiden aloitus ja arjen pyöritys vie voimia.
- Mitä kuuluu? hän kyseli seuraajiltaankin.
- Mulle kuuluu ihan hyvää: oon terve ja elossa.
Silti Maria harmitteli, että hän on koko ajan kaikesta jäljessä eikä jotenkin pääse rytmiin mukaan.
- Viime viikolla ahdisti tosi paljon. Pitkästä aikaa. Sattui sellainen typerä välikohtaus, joka laukaisi ahdistuksen päälle. Tiedättekö, kun joku henk. koht. trauma aktivoituu, kun sitä kohtaa sielussa hörkitään. Sekin vei voimia.
Maria Veitola turhautui politiikasta: "Olen ahdistunut, surullinen ja pahoillani"
Vaikka mieliala oli matalalla, hän sai iloa mieluisista töistään. Maria nähdään televisiossa muun muassa Masked Singer -etsivänä.
- Tää yksinyrittäjyys on silti omanlaisensa savotta. On monta eri projektia päällekkäin ja niissä yllätyksiä. Vaikka oma taloudellinen tilanne on ihan ok, hermostuttaa silti ympärillä vellova puhe lamasta ja konkursseista. Se tykyttää koko ajan taustalla, hän kertoi avoimesti.
Kun elokuu vaihtui syyskuuksi, on sekin saanut Marian mietteliääksi.
- Elokuun viimeinen päivä tarkoittaa sitä, että viimeistään nyt on pakko myöntää syksyn olevan täällä. Se tarkoittaa usein uusia kuvioita ja alkuja. Tai ainakin sen oletetaan tarkoittavan sitä. Fakta kuitenkin on, että monen elämä urautuu lomien jälkeen takaisin tuttuihin, niihin täysin samanlaisiin uomiin kuin aina ennenkin.
Maria korostaa, että hänen Instagram-päivityksensä on viesti heille, jotka haluaisivat olla muualla kuin ovat nyt.
- Sulle, joka et päässyt unelmiesi kouluun ja nyt katsot muiden aloittavan syksyään siellä missä itse haluaisit kaikkein mieluiten olla.
-Tämä on viesti sinulle, jonka on ollut vaikea aloittaa työt kesäloman jälkeen ja kaikki tuntuu nyt tökkivän.
- Tämä on viesti sinulle, jonka arki tuntuu kaatuvan päälle vaikka mitään erikoista ei ole edes tapahtunut. Se tosin voi myös olla syynä: koska mikään ei muutu, ei mitään kiinnostavaa koskaan tunnu tapahtuvan.
Maria Veitola saarnaa tärkeää asiaa: "Toivon, että puhutte lastenne kanssa tästä"
Maria kiteyttää, että haluaa sanoa, että ei ole hätää vaikka tuntisikin näin.
- Aikoinaan meni monta syksyä niin että minusta tuntui tismalleen samalta. Tuntui, että minä olen jumissa samalla kun muut tekivät tismalleen sitä, mitä itse olisin halunnut olla tekemässä.
- Se, että et ole siellä missä haluaisit ei tarkoita, ettei sinusta olisi siihen. Nyt ei vaan ole oikea aika.
Maria kehottaa seuraajiaan jakamaan fiiliksiään kommenttikentässä siitä, millaisia tunteita syksyn saapuminen herättää.
- Kirjoittamisen ja jakamisen jälkeen usein ahdistaa ainakin vähän vähemmän, hän uskoo.