Maria Veitola sai upean kokemuksen perheensä kanssa: "Hetkeäkään ei ollut turvaton olo"

Maria järjesti pojalleen syntymäpäivälahjan, joka osoittautui erittäin upeaksi.
Tv- ja radiotoimittaja Maria Veitola, 50, tähdittää tuttuun tapaan syksyn Masked Singer -ohjelmaa etsivän roolissa.
Mukana on tällä kaudella myös uuusia kasvoja: Benjamin Peltonen sekä Jenni Poikelus.
- He toivat uusia ajatuksia ja nimiarvauksia kehiin. Kun ohjelma tulee ulos, niin yleisö usein reagoi, että miten nuo ovat noin pihalla tuolla. Mutta kun saimme Benjaminin ja Jenspan mukaan pöydän taakse, tajusin, että ei tämä ole heillekään helppoa. Arvailuhan on vaikeaa.
Maria Veitola turhautui politiikasta: "Olen ahdistunut, surullinen ja pahoillani"
Musiikki on Marialle tärkeää myös kameroiden ulkopuolella. Hän kävi hiljattain The Weekndin keikalla Tallinnassa perheensä kanssa.
- Se oli upeaa! Poikani Taisto on tykännyt Weekndistä tosi pitkään. Meidän piti jo korona-aikana mennä hänen keikalleen, mutta se peruttiin.
- Mieheni Jotin kanssa etsimme sitten pojan syntymäpäiviä varten jotain sopivaa Euroopan-keikkaa. Ikärajaton keikka löytyi Tallinnasta.
Maria tykästyi Laululavaan, jolla tapahtuma järjestettiin. Hän olisi valmis menemään samaan paikkaan uudestaan.
- Siellä oli koko keikan ajan hyvä fiilis ja rauhallista. Ihmiset käyttäytyivät hyvin eikä hetkeäkään ollut turvaton olo, Maria kehuu.
Maria Veitola vei 11-vuotiaan lapsensa Pride-tapahtumaan: "En ymmärrä kritiikkiä"
Masked Singer Suomi lauantaisin 9. syyskuuta alkaen MTV3:lla kello 20.00.
