Maria Veitola muistelee hurjaa ohitusta: ”V*tun sirkuspelle”

Instagram-seuraajien pyyntö tyylikuvista sai Marian muistojen valtaan.
Maria Veitola kävelee reippaana uusimmassa Instagram-kuvassaan. Päällään hänellä on vaatesuunnittelija Vuokko Nurmesniemen suunnittelema Loikka-haalari, aurinkolasit ja kirkkaan pinkit buutsit.
Kuvatekstiin Maria kertoo seuraajiensa toivoneen häneltä enemmän kuvia tyylistä ja vaatteista. Maria kertoo kokevansa asukuvat ongelmallisiksi, mutta aikoo selittää mielipidettään myöhemmin. Hän kertoo tekstissään kuvassa näkyvään haalariin liittyvästä muistosta.
– Tänään hiihtelin ympäriinsä tää Vuokon haalari ylläni. Aina kun pukeudun tähän, naurahdan ääneen hupaisalle muistolle joka liittyy haalariin, Maria aloittaa kertomuksensa.
Värikkäisiin ja näyttäviin asuihin pukeutuvan Marian tyyliä ihaillaan usein. Ei siis ole ihme, että tarinassa juuri asun värikkyys on keskeisessä osassa.
– Käveltiin ystäväni ja työkaverini Jennin kanssa kerran Fredrikinkadulla ja takaa ryysi hektinen kaksikko, jolle oli maistunut varmaan useampi päihde jo tovin, Maria jatkaa kertomustaan.
Maria Veitola jakaa viisauksia somessa: ”Tulet muuten katumaan”

– Heillä oli meitä kovempi vauhti päällä ja toinen heistä puuskahti kovaan ääneen kiukkuisena: ”Painu nyt vittuun siitä vitun sirkuspelle”, ja me Jennin kanssa hypättiin sivuun ja revettiin nauramaan, kuvailee Maria tilannetta.
Julkaisun kommenteista osa keskittyy Marian tyylin kehumiseen. Osa taas toivoo, että maailmassa kukin saisi pukeutua tyylillään ilman haukkuja. Jotkut kertoivat omia kokemuksiaan tilanteista, joissa heidän tyyliään on kommentoitu tavalla tai toisella.

Mariaa ohittajan kommentti ei kuitenkaan vaivannut.
– Kaveri siinä sit ohittaessaan pyyteli anteeksi kovaa kielenkäyttöään ja mä sanoin, että ei haittaa ja ymmärrän. Sitä paitsi sirkuspellehän mä tavallaan oon, summaa Maria loppuun.
Maria Veitola joutui hävyttömän nettihuijauksen uhriksi: "Jahas ja voi jumalauta"
Tyylistään tunnettu Maria on tehnyt uraa toimittajana, mutta myös muodin parissa. Hän toimii muun muassa Stockmannin vierailevana luovana johtajana ja Trendi-lehden vakituisena kolumnistina.