Maria Nordin iski tammivihdan päähänsä - erikoiset kuvat ukrainalaisesta saunaseremoniasta

Maria Nordin koki rentoutuksen hetkiä erikoisessa saunasessiossa.
Kiistanalaisista metodeistaan tuttu Maria Nordin vannoo luonnonmukaisen elämän ja meditaatioharjoitustensa nimeen. Nyt Maria on esitellyt someseuraajilleen erikoista saunarituaalia.
Maria kertoo käyneensä ukrainalaisessa saunaseremoniassa. Hän on julkaissut kuvan, jossa hän makaa vatsallaan lautella useiden kasvien seassa. Päähänsä Maria on iskenyt tammen oksista tehdyn saunavihdan.
- Kasvit oli suuressa osassa tätä elämystä. Sauna oli täynnä erilaisia kasveja ja lauteita peittävät kasvit vaihdettiin muutamaan kertaan saunan aikana, Maria taustoittaa.
Ohhoh, mitä akrobatiaa! Maria Nordin julkaisi erikoisia imetyskuvia
Maria kertoo kuvan ohessa, että erikoinen saunavihta oli hänelle uusi tuttavuus.
- Vasta oli tammea! En ole ikinä kuvitellut että vasta voisi olla muuta kuin koivua. Tammivasta päässäni sain ensimmäistä kertaa kiinni tammen tuoksusta. Se on suloisen pehmeä. Aivan toisenlainen kuin koivu, Maria kirjoittaa.
Maria Nordin pesee hampaansa palasaippualla - lapsetkaan eivät käytä fluoritahnaa
Maria kertoi rituaaliin kuuluneen myös pesuoperaatio. Hänet saunassa pessyt nainen oli käyttänyt pesuun muun muassa siankärsämöistä tehtyä tiivistä kimppua.
- Löylyä liehuteltiin isolla viuhkalla… lopuksi iho kuorittiin suolalla ja hapatetulla maitohorsmalla. Ah! Upea elämys, Maria hekumoi.
Marialla ja puolisollaan, muusikko Reino Nordinilla on neljä yhteistä lasta. Reinolla on lisäksi yksi lapsi edellisestä suhteestaan.