
Maajussille morsian-ohjelmassa tyttöystävää etsivä Patrik tuohtui muuttamisehdotuksesta: ”Ei saakeli!”
Puolisentoista vuotta sinkkuna viihtynyt Patrik, 20, osallistuu tänä syksynä Maajussille morsian -ohjelmaan yhtenä heilaa hakevista herroista.
Ohjelman kuopus työskentelee perheensä viljatilalla Pennalassa ja onkin aikeissa siirtyä maatilan johtotehtäviin.
Tässä ovat uudet Maajussit! Hevostila kaipaa isäntää, perunatila emäntää
Parisuhderintamalla Patrik on vielä osittain kokemattomampi kuin esimerkiksi muut ohjelmassa rakkautta etsivät maajussit. Mies kertoo pisimmän parisuhteensa kestäneen noin puoli vuotta.
Mitä mieltä nuori tilallinen on sitten esimerkiksi naimisiinmenosta?
– Ei sille olisi mitään estettä. Viime kesänä kävin kolmissa häissä, ja onhan niissä ihan kiva vierailla.
– Voisihan sitä joskus olla itse se juhlakalu, mutta vielä ei ole kiire, Patrik pyörittelee.
Maalla viihtyvä Patrik kavahtaa, kun häneltä tiedustellaan halukkuutta jättää maatila jonain päivänä taakseen.
– Ei saakeli, ei nyt sellaista! Minä en kaupunkiin muuta. Siskoakaan ei välttämättä niin paljon kiinnosta, Patrik huudahtaa viitaten siskoonsa, jonka hoteisiin tilaa ei ainakaan luovuttaisi.
– Vaari kääntyisi haudassaan, jos hän kuulisi, hän naurahtaa.
Tavallinen kaupunkilaisen arki olisi Patrikille pahin mahdollinen vaihtoehto.
– Minä en kykene sellaiseen, että oltaisiin töissä kahdeksasta neljään. Sitten tullaan kotiin ja vietetään ilta neljän seinän sisällä ja katsotaan telkkaria. Pihalla kasvaa se yksi omenapuu ja sieltä käydään ottamassa joka ilta yksi kuollut lehti pois, Patrik kuvailee kauhuskenaariotaan.

– Minulla ei hermo kestä sellaista touhua. Täytyy olla jotain, mitä tekee ja tusaa.
Patrik on maatilallaan tottunut tekemään pitkiäkin päiviä.
– Päivien pituus vähän riippuu, mutta välillä saattaa mennä jo toisen vuorokauden puolelle. Yritän toki pitää päivät inhimillisinä.
Töiden ohella Patrik puuhastelee muun muassa metsästyksen parissa. Toiseksi harrastuksekseen Patrik paljastaa ampumahiihdon. Eikä ihme, sillä Patrikin äiti on olympiavoittaja Satu Mäkelä-Nummela.
Äidillä ei ollut Patrikin mukaan mitään sitä vastaan, että poika osallistuu tosi-tv-ohjelmaan.
– Itsehän tiedät mihin lähdet ja teet mitä lystäät, Patrik kertoo äitinsä sanoneen.
– Ei häntä tänä vuonna ole kauheasti kotona näkynyt. Hän oli alkukeväästä paljon reissussa ja kävi jatkuvasti radalla harjoittelemassa Tokion olympialaisia varten. Sen jälkeen, kun hän tuli sieltä takaisin, hän on viettänyt aikaa lähinnä mökillä lomaillen.