Maajussille morsian -Jani, 26, etsii vierelleen tummaa ja tulista miestä - ''Seksi on parisuhteen liima''

Vaikka ulkonäkö onkin merkityksellinen asia, ei se Janin mukaan voita henkisen yhteyden tärkeyttä.
Maajussille morsian -ohjelma saa syksyllä spin off -sarjan nimeltä Maajussille morsian: Kaikki tarinat. Sisarsarjassa kerrotaan kahden naispuolisen ja kahden miespuolisen maajussin tarinat.
Maajussille morsian -Niina kertoo uudesta sukunimestään – ’’yhdistyy kaksi niin rakasta’’
Spin off -sarjassa nähdään urjalainen Jani, 26, joka etsii rinnalleen tummaa ja tulista miestä. Hevostilaa pyörittävä tyylikäs nuorukainen kertoo Seiskalle, ettei ulkonäkö ole kuitenkaan tärkein asia kumppanissa.
- Yksi varoitusmerkeistä potentiaalisessa kumppanissa on erityisesti epäsiisteys, Jani kertoo.
- Myönnän, että olen vähän pinnallinen. Kotona olen ihan kotivaatteissa, mutta tietysti ulos mennessä täytyy olla ’’vähän ekstra’’, Jani mainitsee naurahtaen.
Maajussi-Kalle ja Niina-vaimo taianomaisissa hääkuvissa
Vierelleen Jani haluaa miehen, joka on ystävällinen ja rehellinen. Maajussin elämään kuuluvat hevoset ja kanat, mutta kumppanin ei tarvitse osallistua siivoamiseen taikka hevosten hoitamiseen.
- En hae kumppania siivoamaan karsinoita. Haluan pitää tämän omana juttunani, Jani kertoo.
Vaikka ruskeat hiukset ja tummat silmät vetävätkin Jania puoleensa, kertoo maajussi, että loppujen lopuksi kemia on se, joka ratkaisee. Myös hyvä seksielämä on yksi ratkaisevista tekijöistä kumppanin valinnassa.
- Seksi on parisuhteen liima, Jani naurahtaa.

Vappu Pimiä ihastuttaa kesämekoissa
Myös ohjelmaa juontava Vappu Pimiä haastatteli maajussia Villa Kivessä järjestetyssä pressitilaisuudessa. Jani kertoi Vapulle, kuinka ei ollut odottanut saavansa yhtäkään kirjettä. Vappu kuitenkin paljasti tilaisuudessa, että pelko osoittautui turhaksi.
Maajussille morsian ja Maajussille morsian: Kaikki tarinat näytetään MTV:llä syksyllä.