
Luksuslomaileva Diandra hämmentyi after-skissa: "Mä en laskettele"
Laulaja Diandra, 28, matkasi vastikään Sveitsin Geneveen kera mysteeriseuralaisen.
Diandra on julkaissut luksuslomaltaan runsaasti kadehdittavan ihanaa materiaalia sosiaaliseen mediaan.
Sveitsi tunnetaan yhtenä koko maailman kalleimmista valtioista, eikä Diandra suinkaan ole kitsastellut kuluissa. Laulaja seuralaisineen yöpyy tyyriissä The Ritz-Carlton -hotellissa Lake Front -nimisessä sviitissä, jossa vietetystä yöstä joutuu pulittamaan tällä hetkellä suurin piirtein 1500 euroa.
- Järkkäsin yllätyssynttärit ja sankari yllätty täydellisesti, Diandra hehkutti Tiktok-kanavallaan, paljastamatta mysteeriseuralaisensa henkilöllisyyttä.
Kenelle Diandra järjesti romanttisen öky-yllätyksen? Hotelliyön hinta tyrmistyttää
Diandra on julkaissut Instagram-sivullaan upeita kuvia sekä sivun tarinaosiossa videoita matkaltaan. Laulaja on esimerkiksi ikuistanut hotellin parvekkeelta avautuvan maiseman Chamonixin kylään ja Alppien vuoristoon.
Hän on tänään (12.4.) suunnannut ylös vuorille. Tuoreessa kuvapäivityksessä hän säkenöi lumihuippuiset vuoret taustalla sekä lepäilee aurinkotuolissa.
- Mä en laskettele, mut osaan kyl iha sujuvasti nauttii upeista maisemista ja after-skistä, laulaja kirjoittaa kuvatekstissä.
Eräs asia on myös hämmentänyt Diandraa syvästi.
- Ja hassuu, et noin korkeella ja lumises maisemas pärjäs hyvin pelkäl hupparil! hän ihmettelee.
Mistä on kyse? Diandra Flores hyppäsi ökyauton kyytiin − ratin takana yllättävää miesseuraa
Diandra on dokumentoinut myös tarinoihinsa videon kahdesta aurinkotuolista.
- After-ski (ilman ski:tä) kiitooos, Diandra kirjoittaa videon yhteyteen.
Seuraavaksi hän nautiskelee kuohuvaa porottavan vuoristoauringon alla demonstroiden, miten after-skista nautitaan suksitta.
Vau! Tällaisena et ole nähnyt Diandraa - poseeraa kukkameren keskellä
Seuraajat kadehtivat kilpaa suosikkilaulajansa upeaa kohdetta kuvapäivityksen kommenttikentässä.
- Ompa ihanan näköstä, sun kyl pitää joskus opetella laskettelee se on iha parasta, eräs suosittelee.
- Nuissa maisemissa kelpaisi lasketella, kommenteissa haikailaan.
- Upeet maisemat.Hienot kuvat. Nauti lomasta, yksi toivottaa.
- Upea maisema ja upea laulaja.tuolla äänesi soisi kilpaa lintujen kanssa, seuraaja runoilee.
Tältä näyttää laulaja Diandran sisko – katso harvinaiset yhteiskuvat
Monottomana Alppeja ihasteleva Diandra on aiemmin kertonut Seiskalle, ettei oikeastaan ole urheiluihmisiä.
- En nauti urheilusta. No sulkapallo on ihan kivaa ja kävelylenkit ok, personal trainerin kanssa salilla treenaava laulaja paljasti viime kesänä.
Tämä urheilumuoto ei saa Diandralta ymmärrystä: "Ne eivät ole yhtään mun juttu"