Love Island -juontaja Veronica Verho ikävöi Juhani-rakastaan: ”Soittelemme joka päivä”

Love Island Suomen kolmannen kauden juontaja Veronica Verho on kihloissa Sohvaperunat-ohjelmasta tutun Juhani Koskisen, 35, kanssa. Espanjassa töitä paiskiva somepersoona ei ole huolissaan rakkaansa ikävöinnistä, vaikka ohjelmaa kuvataankin kaukana kotoa.
- Juhani ei ole siellä yksinään yhtään, kun tietysti Matti-koira pitää seuraa. Hänellä riittää puuhaa kyllä Matin kanssa, hän kertoo Seiskalle.
Kahdeksan viikkoa kestävät kuvaukset menevät Veronican mukaan nopeasti ohi, ja kyseessä on onneksi vain väliaikainen tilanne.

- Soittelemme joka ikinen ilta, ja totta kai on ikävä, mutta molemmat ymmärtävät sen, että tämä on kuitenkin lyhyt aika loppuelämässä.
Ensimmäisten päiviensä aikana rakkauden saarella Veronica on päivittänyt Instagraminsa tarinaosioon matkakuvia. Ne ovat lähinnä esitelleet hänen huoneensa numerokylttiä ja ilmastointilaitetta.
- Sanoinkin jo Instagramissani, että minua oikein nauratti, kuinka ne tähän asti ottamani kuvat olivat vähän sellaisia, mitä isäni otti silloin, kun hän sai kamerakännykän itselleen, hän nauraa.
Veronica sanoo, että kiireiseen kuvausaikatauluun mahtuu paitsi lounastaukoja myös muutamia lomapäiviä.

- Onhan vapaapäiviäkin, mutta tätä ohjelmaa tänne tultiin tekemään.
Viime vuoden keväällä syttynyt Veronican ja Juhanin rakkaus on syventynyt jo avioliittosuunnitelmiksi. Veronica kertoi unelmahäistään Love Island Suomen lehdistötilaisuudessa pari viikkoa sitten.
– Vietetään ihanat, ehkä vähän maalaishenkiset latohäät. Menemme naimisiin Turussa, joka on meille rakas paikka, hän paljasti tuolloin.
Veronica Verho paljastaa Seiskalle: ”Haluan isot maalaishenkiset latohäät” – paikkakin jo tiedossa
Love Island Suomi, 16.8. alkaen, maanantaista lauantaihin.
AVAlla klo 21, mtv-palvelussa ja C Moressa klo 20.