
Lola Odusoga harvinaisen avoimena: "Ystävinäni pitämät ihmiset satuttivat ja pettivät luottamukseni"
Lola Odusoga, 45, on ex-missi ja juontaja, mutta hän on noussut myös somepersoonaksi, jonka päivityksiä esimerkiksi Instagramissa seuraavat kymmenet tuhannet ihmiset. Kaunotar on saanut osakseen rutkasti asiatonta palautetta, mutta moni myös samaistuu Lolaan.
Lola on kertonut usein saamistaan ilkeistä viesteistä seuraajilleen. Hän on kuvaillut sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa ikävää ja negatiivissävytteistä kommentointia somekiusaamiseksi.
- Olen kokenut kiusaamista koko elämäni, suoraan, kirjeitse, median kautta ja nykyään somessa. Julkisen henkilön kohdalla sitä helposti vähätellään, ja sen ajatellaan olevan hyväksyttävää ja pakettiin kuuluvaa, Lola on kirjoittanut.
Järkyttävää! Lola Odusoga jakoi saamiaan törkykommentteja - näin kamalasti ex-missiä haukutaan
Lola purki ajatuksiaan ystävyydestä ja parisuhteesta tänään (14.2.) ystävänpäivän innoittamana. Hän on tietoinen, että helmikuinen teemapäivä on monelle kipeä päivä, eikä itsekään ole päivän suuri fani.
- Lapsuudessa ja kouluaikana se korosti sitä, kenellä oli ystäviä, ketkä olivat se suljettu porukka, johon muilla ei ollut pääsyä, ja ketkä olivat yksinäisiä irtokappaleita, jotka poukkoilivat sinne tänne välillä kuuluen kuvitteellisesti johonkin, Lola muistelee.
Nyt tärkeiden kavereiden piiri on toinen.
- Olen löytänyt omat aidosti luotettavat ystäväni vasta viime vuosina. Tai löysin osan jo parikymmentä vuotta aiemmin, jotkut hiekkalaatikolta, mutta vasta viime vuosina olen oppinut nauttimaan ystävyyssuhteista ja uskomaan niihin.
- Sitä ennen ystävinäni pitämät ihmiset usein satuttivat ja pettivät luottamukseni, enkä itsekään osannut ja uskaltanut luottaa ja olla paras ystävä, hän kertoo.
Lola haki tuolloin itseään, hyväksyntää ja joukkoon kuulumisen tunnetta, mutta ne harvoin johtivat hyvään lopputulokseen.
Lolan päivän julkaisun teemana on myös rakkaus.
- Rakkaudesta olen oppinut katsomalla taaksepäin, että vaikka aina luulin olevani parisuhdeihminen, ja olen viettänyt sellaisissa valtaosan elämästäni, en ehkä ole sitä.
Harvinainen yhteiskuva – Lola Odusoga ja ex-mies onnellisina: ”Me tehtiin se!”
Hän kyseenalaistaa myös perinteistä parisuhteen arvoa. Lolan mielestä monien päässä on tiukasti oletus, ettei ilman parisuhdetta ja rakkautta ei voi elää eikä olla onnellinen. Lolan mielestä ehdottomasti voi, ja jos jahtaa vain Sitä Oikeaa, voi koko elämä mennä ohi.
-Rakkautta on monenlaista, se ei aina vaadi parisuhdetta, eikä edes ihmistä. Vaalikaa siis aitoja, teille tärkeitä ja hyviä ihmissuhteita ja tehkää valintoja, Lola rohkaisee seuraajiaan.