Järkyttävää! Lola Odusoga jakoi saamiaan törkykommentteja - näin kamalasti ex-missiä haukutaan

Lola Odusoga
Mainos
Mainos päättyy

Juontaja ja vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga, 45, saa sosiaalisessa mediassa rutkasti asiatonta kommentointia osakseen.

Lola on jakanut aiheesta ajatuksia someseuraajilleen. Hän kuvailee sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa ikävää ja negatiivissävytteistä kommentointia somekiusaamiseksi.

- Olen kokenut kiusaamista koko elämäni, suoraan, kirjeitse, median kautta ja nykyään somessa. Julkisen henkilön kohdalla sitä helposti vähätellään, ja sen ajatellaan olevan hyväksyttävää ja pakettiin kuuluvaa, Lola kirjoittaa.

Hän kuitenkin huomauttaa, ettei kiusaamisen kohteeksi joutuva ole läheskään aina julkisuudesta tuttu henkilö.

Mainos
Mainos päättyy

- Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan kiusaamista, sillä se vaikuttaa vahvasti ihmisen mieleen. Kiusattu kyseenalaistaa helposti itseään, ja alkaa pahimmillaan uskoa kiusaajiensa viestin ja ajatella ”minussa on jotain vikaa”.

Lola Odusogan erikoinen avautuminen: "En oo koko viime vuonna käynyt kertaakaan saunassa"

Lola jakaa Instagram-tilillään säännöllisesti otteita saamistaan törkykommenteista.

Joskus säilytän törkykommentit kuvien alla, antaen seuraajieni itse kertoa kommentoijalle kuinka väärin tämä toimii. Keskustelu aiheesta on tärkeää, kannustan myös muita tuomaan näitä esiin! hän toteaa.

Lola on jakanut päivityksensä yhteyteen kuvakaappauksia saamistaan kommenteista, joissa Lolan ulkonäköä ruoditaan rajulla tavalla.

- Eikö se mursu kuollutkaan? eräs on kommentoinut itkunauruhymiön kera.

Mainos
Mainos päättyy

- LMFAP PRKL, toinen on heittänyt. Kommentin lisäksi seuraaja on kirjoittanut kuvan aihetunnisteiksi muun muassa sanat valas, elefantti ja laardiloota.

Eräs Lolan somekommentoijista on ihmetellyt miksi hän haluaa esitellä vartaloaan uima-asussa.

- Mikä saa ihmisen haluamaan esitellä itseään bikineissä koko maailmalle? Mikä on motiivi? Jollei yhden yhtä tykkäystä eikä, kommenttia tulisi, laittaisitko silti? Veikkaampa, että et...vaan olisit musertunut totaalisesta ei-nähdyksi tulemisesta. Olisiko muita rakentavampia tapoja yrittää tyydyttää nähdyksi tulemisen tarpeensa?

Lola Odusogalta suorat sanat iskurepliikeistä: "Se ei kanna yhtään mihinkään"

Lola tietää, ettei moni ole tietoinen internetissä tapahtuvasta mittavasta kiusaamisesta, joka saattaa pahimmillaan täyttää jopa rikoksen tunnusmerkistön.

Julkaisun kommenttikenttään on sadellut kannustavia viestejä, jossa Lolan kiusaajat tuomitaan kovalla kädellä.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan