Linnan juhliin yllättävä muutos – tässä ovat esiintyjät
Esiintyjäkattaukseen lukeutuu Suomen ykkösnimiä.
Linnan juhlien ohjelmasta kerrottiin tiistaiaamuna (4.11.). Tasavallan presidentin kanslian tiedotteessa julkistettiin muun muassa Itsenäisyyspäivän juhlien esiintyjät.
Arkistovideo: Auri Kananen Linnan juhlissa
Presidentti Alexander Stubb ja rouva Suzanne Innes-Stubb kutsuvat vieraikseen 1700 henkilöä.
Vieraille on luvassa totta kai viihdettä, ja esiintyjäkattaus onkin melkoisen laaja.
Itsenäisyyspäivänä Valtiosalin musiikista vastaavat Kaartin soittokunta ja Kaartin Combo, jotka saavat solisteikseen Jenni Vartiaisen ja Klaara Koivusen.
Erityisesti juhliin kutsutaan opetusalan ammattilaisia, kun vuoden teemakin on koulutuksen ja sivistyksen juhlistaminen. Valtiosalissa esiintyvät myös Kansallisoopperan oopperalaulajat.
Tiedotteen mukaan toisen kerroksen Keltaisessa salissa esiintyvät Marzi Nyman ystävineen, kun kolmannessa kerroksessa esiintyy huippusuosittu Mirella.
Tiedotteessa kerrotaan myös, että vastaanoton alkamisaikaa on aikaistettu puolella tunnilla kiireettömyyden ja vieraiden viihtymisen takaamiseksi.
Perinneruokaa
Isossa osassa juhlia on myös sen ruokatarjoilut, jossa tänä vuonna keskitytään Itä-Suomen makuihin, tarkemmin Etelä-Savoon, Pohjois-Savoon, Etelä-Karjalaan ja Pohjois-Karjalaan.
Mistään vaikeasti lausuttavista hienostoannoksista ei ole puhettakaan, vaan tänä vuonna Linnan juhlissa tarjoillaan suomalaisille tuttuja herkkuja.
Menusta löytyy esimerkiksi muikku- ja lanttukukkoa, omena- ja lihalörtsyjä, Lemin särää ja karjalanpiirakoita. Menun kerrotaan panostavan luonnonmukaisuuteen, alueiden ruokaperinteisiin sekä pien- ja paikallistuottajien tarjontaan.