Linda Lampeniuksen kauhun hetket: kuuluisa näyttelijä-äiti Ulla Eklund joutui tulipaloon – palokunta pelasti palavasta asunnosta!
Viulisti Linda Lampenius, 51, säikähti toden teolla, kun sai kuulla äitinsä Ulla Eklundin, 83, asunnossa syttyneestä tulipalosta. Lindan mukaan tapaturma tapahtui viikko sitten tiistaina (4.5.21), ja Helsingin palokunta kiirehti paikalle.
Linda kertoi asiasta sosiaalisessa mediassa äitienpäivänä. Hän julkaisi päivityksensä yhteydessä kuvia äidistään Instagramissaja Facebookissa.
– Onneksi palokunta ehti ajoissa paikalle pelastamaan äitini, Linda kiitteli.
Seiskalle viulistikaunotar kertoo, että palo sai alkunsa keittiöstä.
– Leivänpaahdin syttyi tuleen, Linda selittää.
Ulla-äidin asunto koki sammutuksessa sen verran vaurioita, että koti on asuinkelvoton arviolta useampia kuukausia. Äiti asuu Helsingissä, kun taas Linda perheineen on asunut jo vuosia Tukholmassa.
Vaikka viulisti on tullut tunnetuksi kansainvälisesti musiikkiuransa ja tv-esiintymisiensä ansiosta, hänen äitinsä tunnettiin aikoinaan kotimaiselta valkokankaalta. 83-vuotias näyttelijä ehti uransa aikana näytellä viidessä elokuvassa, joista tunnetuin on varmasti Akseli ja Elina vuodelta 1970. Ulla esitti naispääroolia, Elina Koskelaa.
Myös Linda näytteli klassikkoelokuvassa. Puolivuotias Linda oli leffassa Elina Koskelan tytär Kaarina vauvana.
– Äitihän oli silloin raskaana, kun häntä pyydettiin elokuvaan. Hän ei tainnut kertoa siitä, Linda nauroi makeasti Seiskan haastattelussa taannoin.
– Mielestäni oli äidiltäni sangen rohkea veto lähteä raskaisiin elokuvauksiin, kun oli juuri synnyttänyt ensimmäisen lapsensa. Mutta raskaus sujui hyvin ja minä olin kiltti vauva, Linda hymyilee.
– Ja uran kannaltahan päärooli Edvin Laineen ohjauksessa on lottovoitto. Ymmärrän hyvin, ettei äitini halunnut kieltäytyä, vaikka minua odottikin.
Tiesitkö?! Linda Lampenius näytteli Akseli ja Elina -klassikkoelokuvassa
Elokuvarooleista huolimatta monet voivat muistaa Ullan paremmin tv-sarjoista, kuten Kotikadusta, Mustan kissan kujasta ja Koivuharjusta.
Kun Linda valloitti Amerikkaa 1990-luvun lopulla, Ulla oli tukemassa tytärtään. Lindahan teki historiaa ja pääsi niin Playboyn julkkiskanteen kuin supersuosittuun Baywatch-tv-sarjaan 1998.
Ulla-äiti oli Lindan matkaseurana muun muassa Baywatchin kuvauksissa Los Angelesissa kesällä 1998, ja he pitivät upeista kuvauksista päiväkirjaa Seiskalle.
Näin rohkeasti Linda poseerasi Playboyssa: Hugh Hefner kehui kuvia lehden historian upeimmiksi
Myös Lindan isä, vajaa viisi vuotta sitten menehtynyt Börje Lampenius oli arvostettu näyttelijä. 94 vuoden ikään ehtinyt karismaattinen Börje teki mittavan uran Helsingin Ruotsalaisessa teatterissa.
Hänen kuuluisia roolejaan olivat muun muassa Kauppamatkustajan kuolema -näytelmän päärooli sekä tavaramerkiksi muodostunut Freddyn osa näytelmässä My Fair Lady. Börje myös lauloi sekä työskenteli teatterinohjaajana.
– Menetys on valtava ja suru sanoinkuvaamaton. En voi enää soittaa isälleni ja kuulla hänen ihanaa ääntään, Linda suri isäänsä marraskuussa 2016.