Lemmenloma ja rakkaustatuoinnit! Sointu Borg karkasi räppärikultansa kanssa Afrikkaan

Sointu Borg lomailee parhaillaan Sansibarissa.
Diili-voittaja Sointu Borg, 31, on vetäytynyt viettämään alkuvuotta Afrikkaan. Tanssii tähtien kanssa -kilpailussakin ihastuttanut Sointu lomailee parhaillaan Tansanian Sansibarissa.
Jo syksyllä Sointu kertoi lähtevänsä vuoden vaihteessa pitkään odotetulle lomalle, mutta vihjasi, ettei aio päivittää reissukuulumisiaan liiaksi sosiaaliseen mediaan.
Sointu on pitänyt kiinni lupauksestaan, mutta tiistaina (2.1.) hän teki someseuraajiensa iloksi pienen paljastuksen lomastaan.
Sointu Borg tiedottaa: "En ole tavoitettavissa"
Instagramiin julkaisemallaan videolla Sointu siemailee pillillä raikkaan näköistä drinkkiä. Hänen vierellään samanlaisesta drinkistä nautiskelee hänen avopuolisonsa Tomi Solonen.
Tomi on tullut tunnetuksi räppärinä. Hän on luonut uraa niin sooloartistina kuin Lyömättömät -duon toisena jäsenenä.
Mitä kävi Sointu Borgille TTK-pudotuksen jälkeen?

Sointu on lisännyt videon paikkamerkinnäksi Sansibarin, joka sijaitsee itäisessä Afrikassa. Saaristossa vallitsee tällä hetkellä helteinen ilma. Soinnun puhelimen mukaan maassa on videon kuvaushetkellä ollut 29 astetta.
Sointu Borg avautuu raukkaudentäyteisessä kirjoituksessa: "Olisin sun kaa hautaan saakka"
Sointu on julkaissut ennen Afrikan lomaansa myös valokuvan Helsinki-Vantaan lentokentältä. Kuvaan on ikuistettu Soinnun ja hänen puolisonsa yhteen ristityt kädet.
- Partner in crime. Uusi vuosi käyntiin lämpimässä. Tiimitatskat päälle, koska ollaan cheesy.
Tuoreisiin tatuointeihin on kirjoitettu mustalla tekstillä Mäy.
Sointu Borg avautuu parisuhteestaan: Olemme aika juntteja
Sointu ei ole paljastanut, kuinka pitkään hän aikoo viettää kultansa kanssa reissun päällä. Hän on kuitenkin kertonut, ettei häntä pysty tavoittamaan sosiaalisen median tai muiden välineiden kautta tammikuun 21. päivään asti.
- Somettelen hajanaisesti, mutta en lue aktiivisesti DM-viestejä, poistan loman ajaksi whatsappin, enkä lue sähköpostia. En myöskään vastaa puheluihin, puhelin menee kokonaan offline-tilaan. Haluan irtaantua viesti- ja informaatiotulvasta ja metsästää kiireen kukistamaa luovuutta, Sointu kirjoitti joulukuussa.
- Oon niin odottanu tätä aivolomaa. Ja ennen kaikkea omaa tilaa ja täyshiljaisuutta. Sitä, että en oo kenenkään tavoitettavissa yli kuukauteen.
Sointu vietti vielä pari kuukautta sitten kiireistä syksyä, kun hän osallistui suosittuun Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.
Kosteat TTK-jatkot: Ikea-kassia roudannut Sointu Borg kulautteli janojuomaa studion pihalla!
Sointu ylsi tanssiparinsa kanssa pitkälle, mutta lopulta kisa tyssäsi noin puolessa välissä matkaa. Sointu kohtasi tanssikisan aikana myös ikävän tilanteen, kun hänen kylkiluunsa murtui. Blonditar pystyi kuitenkin jatkamaan kilpailua lyhyen sairasloman jälkeen.