
Lauri Tähkältä outoa somekäytöstä seksuaalirikossyytteen jälkeen
Lukuisat mediat uutisoivat tänään, että Lauri Tähkää syytetään vuonna 2022 tapahtuneesta seksuaalirikoksesta.
Kansa kohahti tänään (8.6.), kun lukuisat mediat uutisoivat muusikko Lauri Tähkän, 49, saaneen syytteen seksuaalirikoksesta.
Miestä syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Käräjäoikeudesta kerrottiin Seiskalle, että syytteeseen johtaneet tapahtumat sijoittuivat Hämeenlinnaan, lokakuun 28. päivälle vuonna 2022.
Laulaja esiintyi Hämeenlinnan Verkatehtaalla 27. lokakuuta, eli päivää ennen syytteeseen johtaneita tapahtumia.
Shokkiuutinen: Lauri Tähkälle syyte seksuaalirikoksesta
Poikkeuksellista käytöstä
Tähkä kiistää syytteet. Hän julkaisi lyhyen tekstin aiheesta Instagram-sivullaan. Teksti on liki sanasta sanaan sama, jonka myös syytteestä ensimmäiseä uutisoinut IS sai pr-toimiston kautta.
- Minua vastaan on nostettu syyte ja olen antanut aiheesta oman selvitykseni viranomaisille. En ole syyllistynyt väitettyihin asioihin. Olen luottavainen, että tämä selviää aikanaan, toivottavasti mahdollisimman pian. En tässä vaiheessa voi kommentoida asiaa enempää, Laurin lisäämässä kuvassa lukee.
Poikkeuksellisen julkaisusta tekee se, että Lauri on poistanut käytöstä mahdollisuuden kommentoida kuvan alle mitään. Hän on myös piilottanut kuvan tykkäysmäärän. Somekäytös on ristiriidassa kaikkiin aiempiin julkaisuihin verrattuna.
Lauri Tähkällä on yli 120 000 euron kesälelu – kuva!
Laurin kollegoista ainakin laulaja Anna Puu on tykännyt julkaisusta. Kaikkia tykkäyksiä ei kuitenkaan pysty näkemään Laurin käyttöönottamien asetusten vuoksi.
Kun kaikki oli hyvin
Vielä alle vuorokausi sitten kaikki Laurin elämässä oli hyvin.
Hän julkaisi eilen (7.6.) kello 17 aikoihin Instagram-tarinoissaan mustavalkoisen videon, jonka joku on kuvannut hänen keikkansa yleisöstä. Videolla Lauri laulaa bändinsä kanssa kappaletta Nukkuvat aamut.
- Ja kun illan huminassa kosketan sua, mikään mahti maailmassa ei pitele mua, kappaleessa esimerkiksi runoillaan.
Käyttää ökykalsareita! Lauri Tähkä paljastui tyyliniekaksi – kuvat!
Pian kaikki kuitenkin kääntyi päälaelleen. Lauri on julkaissut myös Instagram-tarinoissaan samaisen tiedotteen, jonka jakoi profiilissaan.
Rikoksesta, josta Tähkää syytetään, voidaan tuomita sakkoja tai korkeintaan kolme vuotta vankeutta.