
Shokkiuutinen: Lauri Tähkälle syyte seksuaalirikoksesta
Lauri Tähkää syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Muusikko Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut syytteen seksuaalirikoksesta.
Seiskalle vahvistetaan Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa, että syyte on tullut vireille tiistaina 6. kesäkuuta.
Syytteestä uutisoi ensimmäisenä IS.
Ex-mäkihyppääjä Harri Ollille syyte törkeästä pahoinpitelystä – uhri joutui sairaalaan
Miestä syytetään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Käräjäoikeudesta kerrotaan, että syytteeseen johtaneet tapahtumat sijoittuvat lokakuun 28. päivälle vuonna 2022.
Syytetty teko on tapahtunut Hämeenlinnassa.
Rikoksesta voidaan tuomita sakkoja tai korkeintaan kolme vuotta vankeutta.
Rikokseen voi syyllistyä henkilö, joka väkivallalla tai uhkauksella pakottaa toisen ryhtymään muuhun seksuaaliseen tekoon kuin sukupuoliyhteyteen tai alistumaan sellaisen teon kohteeksi. Lisäksi tunnusmerkistö edellyttää, että tämä olennaisesti loukkaa toisen seksuaalista itsemääräämisoikeutta.
Sometähti Lateksitupille ehdollista vankeutta ja jättikorvaukset maksettavaksi!
Seiskan selvityksen mukaan laulaja esiintyi Hämeenlinnan Verkatehtaalla 27. lokakuuta, eli päivää ennen syytteeseen johtaneet tapahtumat.
Lauri Tähkä on kiistänyt syytteen IS:lle.
– En ole syyllistynyt väitettyihin asioihin, ja olen antanut aiheesta oman selvitykseni viranomaisille. Olen luottavainen, että syyttömyyteni selviää aikanaan, toivottavasti mahdollisimman pian. En tässä vaiheessa kommentoi asiaa enempää, hän totesi pr-toimiston välityksellä IS:lle.