Laulaja Kyösti Mäkimattilalta raadollinen kuvaus koronakaaoksesta: ”Kuin hyppy avantoon, jota en valinnut!”

Valtakunnan eturivin artisteihin lukeutuva Kyösti Mäkimattila, 43, ajautui monen muun kollegansa tavoin tyhjän päälle koronaviruksen leikatessa esiintymiset.
Vuoden 2013 tangokuningas kuvaa Seiskalle tuntemuksiaan raadollisen rehellisesti.
– Koen tilanteen kuin hyppynä avantoon, jota en ole valinnut itse, hän huokaa.
– Vietimme Varjokuva-orkesterini kanssa alkuvuodesta reilun keikkatauon. Kevät oli tarkoitus tehdä esiintymisiä tiiviillä aikataululla.
Suosikkilaulaja Kyösti Mäkimattila myöntää: ”Tein vuosikaudet töitä maistissa!”
Pandemia tyhjensi kalenterin. Perusesiintymisten ohella se veti myös suositun iskelmätähden muut työt jäihin.
– Valoina toisillemme -teoksen runoihin sovitettuja konsertteja oli tarkoitus järjestää ympäri Suomea. Valitettavasti myös niiden esittäminen kävi kokoontumiskellon myötä mahdottomaksi.

Kyösti on monilahjakkuus, joka laulamisen lisäksi rakastaa kirjoittamista. Häneltä on ilmestynyt neljä kiiteltyä runoteosta. Viime keväänä turkulaistähti hurmasi television Tähdet, tähdet -ohjelmassa.
Laulaja Kyösti Mäkimattila villitsee naisyleisöä: Vaimoni saa olla huoletta!
Esiintymisen siirroissa ongelmaksi muodostuu Kyöstin mukaan uuden ajankohdan sovittaminen. Esimerkiksi syksyn illat konserttisaleissa alkavat olla tupaten täynnä, koska konsertteja on jouduttu siirtämään niin runsaasti ja kerralla.
– Vapaita iltoja ja viikonloppuja ei välttämättä ole. Konserttikiertue lykkääntynee näillä näkymin vuodella.

Huolta tuo myös pelko pandemian kestosta.
– Kevään lisäksi moni tanssijärjestäjä on jo ehtinyt peruuttaa kesäkuunkin esiintymisiä.
Lavojen ohella kesän suuret musiikkitapahtumat ovat katkolla, ei vähiten Seinäjoen Tangomarkkinat. Seiska kertoi viime viikolla, että Seinäjoella on jouduttu varautumaan pahimpaan katastrofiin eli koko tapahtuman perumiseen.
– Tangojen kevään osakilpailut ehdittiin jo peruuttaa, samoin suuri toukokuinen maraton Lempäälän Ideaparkissa, Kyösti harmittelee.
– Nyt tango-organisaatio pähkäilee, mitä tehdä kesäkuiselle semifinaalille ja tangoristeilylle, joka on myynyt aluksen täyteen.