Lapsuuden idoli yllätti Michael Monroen: "Elämä on uskomatonta ja mahtavaa"

Kuusikymppisiään viettänyt Michael Monroe koki synttäriyllätyksen, josta tuskin olisi osannut lapsena edes uneksiakaan.
Michael esiintyi bändinsä kanssa Saksassa perjantaina (17.6.), eli hänen varsinaisena juhlapäivänään. Bändi esiintyi ennen rokkari Alice Cooperia, 74, tämän show’n ennakko-ohjelmassa.

Alice Cooperin esityksen aikana rocktähti kutsui Michaelin lavalle esittämään kanssaan School’s Out - kappaleen ja ojensi tälle miekan, jolla Hanoi Rocksin keulakuvana tunnettu Michael saattoi hajottaa lavalla leijuvia ilmapalloja. Ilmapallot olivat täytettu glitterillä ja höyhenillä.
Alicen synttäriyllätys ei ollut vielä siinä. Lavalle tuotiin syntymäpäiväkakku ja Alice lauloi yleisön kanssa onnittelulaulun.
Michael kertoi tapahtumista Instagram-tilillään kuvien kera.
Kuuluisat suomalaiset iloitsevat Johnny Deppin voitosta oikeudenkäynnissä: "Oikeutta"
Päivityksen viimeisessä kuvassa on nuori 10-vuotias Michael Alice Cooperin vinyylilevy käsissään. Nuorukainen tuskin osasi kuvitella millaisen illan kokisi 50 vuoden päästä.
- Elämä on uskomatonta ja mahtavaa! Kiitos Alice, Michael kirjoittaa tekstin päätteeksi vapaasti suomennettuna.
Arvostetut rokkarit ovat tunteneet toisensa 80-luvulta saakka.
Michael Monroe herätti hilpeyttä lentoasemalla - roudasi ja pörräsi kuin sähköjänis - kuvat!