Mainos
Mainos päättyy

Salattujen Elämien Cindyä näytellyt Mia Ehrnrooth, 33, leikittää tytärtään. Loppukesän pilvetön ja helteinen sää saa heinäsirkatkin musisoimaan.

Nurmella temmeltävä Mian kuopus Lexi täyttää juuri yhdeksän kuukautta. Hän on nauravainen ja tutkii innokkaasti pihamaan ihmeitä.

Lexi myös tykkää olla Mian mukana tämän keikoilla ja kuvauksissa.

– Mukanahan hän kulkee. Lapset ovat osa tätä pakettia, ja pystyn helposti sovittamaan yhteen nämä kaksi erilaista elämäntyyliäni. Tasapainottelu uran ja perhe-elämän välillä tuo vain lisää sopivaa vaihtelua arkeen, Mia sanoo.

– Etupihan leikkimökki oli aiemmin raunioina, Mia kertoo. Hän ja Joel kunnostivat sen lapsia varten.
– Etupihan leikkimökki oli aiemmin raunioina, Mia kertoo. Hän ja Joel kunnostivat sen lapsia varten.

Entinen Salatut elämät -tähti Mia Ehrnrooth kasvomaskibisneksestään: ”Pakko oppia luovaksi ja sinnikkääksi!”

Miaa ohjaavat tietyt periaatteet äitiydessä.

Omaa aikaa Mia saa, jos hän herää ennen muita. Silloin hän mielellään istuu nauttimaan piristävästä merituulesta.
Omaa aikaa Mia saa, jos hän herää ennen muita. Silloin hän mielellään istuu nauttimaan piristävästä merituulesta.

– Haluan opettaa lapseni olemaan rehtejä, itsevarmoja ja toteuttamaan omia unelmiaan. Toivon, että he tunnistaisivat mahdollisimman varhain omat vahvuutensa ja tekisivät sen pohjalta esimerkiksi ammatinvalintansa.

Jos Mian tytär haluaisi vaikkapa laulajaksi, hän tukisi tytärtään tämän uralla täysillä.

– Sitten vain lähdettäisiin kartoittamaan, miten siinä edettäisiin! Ennakkoluulottomuus on tärkeää, mutta en silti millään haluaisi, että Lexi ryhtyisi kovin vaaralliseen ammattiin, kuten ammattilaskuvarjohyppääjäksi.

Maallemuutto vaati mukautumista kaupunkielämään tottuneelta Mialta. – Pitkä matka kauppaan tuntui siltä, kuin olisi tullut erämaahan. Pitää ennakoida, mitä tarvitsee seuraaville viikoille, koska maitoa ei lähdetä noin vain hakemaan.

Mia haluaa suojella myös itseään vaaroilta, ja siksi hän lopetti hurjastelun moottoripyörillä. Hän haluaa mahdollisimman turvalliset oltavat sekä itselleen että lapselleen.

Näyttelijäkaunotar Mia Ehrnrooth avautuu sukutaustastaan: ”Ei siitä mitään etuja ole!”

Mia vaihtoi Helsingin keskusta-asumisen maaseudun rauhaan koronakevään vuoksi.

Mia muutti maalle Helsingin keskustasta koronakevään seurauksena. Hän pakkasivat auton aviomiehensä Joel Roosin kanssa ja lähti maaseudun rauhallisiin maisemiin.
Mia muutti maalle Helsingin keskustasta koronakevään seurauksena. Hän pakkasivat auton aviomiehensä Joel Roosin kanssa ja lähti maaseudun rauhallisiin maisemiin.

Hän pakkasi auton aviomiehensä Joel Roosin, 43, kanssa, ja pari suuntasi keulan kohti Kirkkonummen maisemia. Perhe on ollut tiiviisti yhdessä, ja muutamia ystäviäkin on vieraillut heidän luonaan.

– Kaupunkimatkat tuntuvat jo aika eksoottisilta, kun siellä näkee muitakin ihmisiä.

Avioliitto Joel-miehen kanssa sujuu Mian mielestä hyvin. Kuluva vuosi onkin ollut yhden sortin testi liiton toimivuudelle.

Mainos
Mainos päättyy

– Olemme huomanneet, että yhteinen aika on todella ihanaa sekä lasten että miehen kanssa.

Mia Ehrnrooth kärsi pitkään kohutuista alastonkuvista: Härskejä viestejä ja ehdotuksia!

Äitiydestä Mia kertoo oppineensa enemmän käytännön kuin kirjojen kautta.

– En ole lukenut varmaankaan yhtään kirjaa aiheesta, vaan tarpeen vaatiessa kuulen kavereilta vinkkejä. Ja Marttaliiton netti ratkaisee kaikki ongelmat, Mia huudahtaa innokkaana.

Mennyt kesä jää Mian muistoihin erilaiselta tuntuneen yhteiselon vuoksi. Alkusyksystä Mia haluaa järjestää mökillään kekkerit kavereiden kesken, mikäli tilanne vain juhlat sallii.
Mennyt kesä jää Mian muistoihin erilaiselta tuntuneen yhteiselon vuoksi. Alkusyksystä Mia haluaa järjestää mökillään kekkerit kavereiden kesken, mikäli tilanne vain juhlat sallii.

Tärkein oppi tältä vuodelta ovatkin kunnon yöunet, eikä nukkumista kannata hänestä aliarvioida.

Lapsiperheessä riittää tehtävää, ja puutarhanhoito jää Mialta yleensä taka-alalle. Mökillä ilmassa on puuhailutahdin vuoksi hektisyyttä, vaikka kuvittelisi kaupunkielämän olevan kiireisempää.

– Tästä maalaisarjestakaan ei tekeminen lopu. Tuntuu, että olen koko ajan sammuttamassa tulipaloja, eikä tarvitse todellakaan miettiä, mitä seuraavaksi tekisi, Mia Pohtii kotinsa terassin katveessa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Kuvat ja video! Salkkareista tuttu kaunotar Mia Ehrnrooth pakeni koronaa maaseudun rauhaan – ”Tuntuu, että olen koko ajan sammuttamassa tulipaloja!”