Kuolleen lapsen synnyttänyt Emilia Lagus suuresta surustaan: ”Sain pitää vauvaa sylissäni ja heittää hyvästit”

Emilia Lagus
Mainos
Mainos päättyy

Mikael Jungnerin ex-puolisona tunnettua seurapiirikaunotarta Emilia Lagusta, 29, kohtasi suuri suru huhtikuussa. Hänen vielä syntymätön lapsensa kuoli kohtuun.

– Ensimmäiset viikot menivät sumussa ja olivat yhteistä selviytymistä mieheni kanssa. Vauvan kohtukuolema oli suuri menetys ja pahinta, mitä elämässäni on tapahtunut, Emilia toteaa.

– Onneksi kaikki muut asiat elämässäni ovat hyvin. Raskausajastakin minulla on vain hyviä muistoja. Tapahtuneelle ei voi mitään, Emilia kertoo.

Emilia ja Mikael erosivat vuonna 2016 puolentoista vuoden yhdessäolon jälkeen.
Emilia ja Mikael erosivat vuonna 2016 puolentoista vuoden yhdessäolon jälkeen.

Emilia Laguksen syvä suru ja suuri tragedia: Esikoinen kuoli kohtuun

Mainos
Mainos päättyy

Raskaus oli edennyt kuudennelle kuukaudelle, kun vauva todettiin elottomaksi ja Emilia synnytti kuolleen vauvan.

– Synnytyksen jälkeen sain pitää lasta sylissäni ja heittää hänelle hyvästit. Tilanne oli todella surullinen, mutta samaan aikaan läsnä oli rakkaus. Olin tuntenut hänen potkunsa ja ehtinyt valmistautua äitiyteen.

– Hän on nyt enkelilapsi, jolle olemme antaneet nimen. Rakastan häntä aina, vaikka hän ei ehtinyt elää yhtään päivää. Elihän vauva silti vatsassani.

Emilia halusi kertoa asian sosiaalisessa mediassa, jottei hänen tarvitsisi selittää tapahtunutta jokaiselle erikseen.

SEISKA 2/2018 Emilian elämää julkisuudessa on seurattu Seiskassa pitkään.
SEISKA 2/2018 Emilian elämää julkisuudessa on seurattu Seiskassa pitkään.

– Tosi moni oli minuun yhteydessä ja otti osaa menetykseen. Olen kiitollinen kaikille, jotka ovat olleet tukemassa minua vaikeina aikoina.

Emilia Laguksen kohtuun menehtyneen vauvan kuolinsyy selvisi – sai kuulla uutisen syntymäpäivänään: ”Vaikka menetys sattuu, niin on iso helpotus tietää”

Mainos
Mainos päättyy
Emilia ja hänen julkisuudesta poissa pysyttelevä miehensä ovat selvinneet menetyksestä toistensa ja ystäviensä tuella.
Emilia ja hänen julkisuudesta poissa pysyttelevä miehensä ovat selvinneet menetyksestä toistensa ja ystäviensä tuella.

Lapsen kuolinsyyksi paljastui napanuorakomplikaatio. Kuolinsyyn selviäminen oli suuri helpotus Emilialle.

– Saimme surulliseen tapahtumaan selvyyden. Kuulimme kuolinsyyn paria päivää ennen 29-vuotissynttäreitäni.

Emilia toivoo saavansa vielä jonain päivänä perheenlisäystä rakkaansa kanssa.

– Raskausaikaan liittyy aina huolia, mutta en halua pelolle liikaa valtaa. Uskon, että kaikella on tarkoitus ja kaikki menee juuri niin kuin pitää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan