Kulttuuriministeri Antti Kurvinen arvioi Seiskalle Hytti nro 6 -elokuvan: "Tuli opiskeluajat mieleen"

Kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) paljastui elokuvien ystäväksi Omerta 6/12 -elokuvan kutsuvierasensi-illassa.
– Viimeksi näin Hytti nro 6 -elokuvan. Aluksi se vaikutti hieman hidastempoiselta, mutta lopulta imaisi mukaansa. Elokuvan junamatkustelusta tulivat mieleen opiskeluajat, jolloin vietin paljon aikaa yöjunissa.

Ministeri Antti Kurvinen sekoitettiin nukkebordelli-yrittäjään: Googletus paljasti hurjia juttuja
Maikkarin uutisankkurit Jaakko Loikkanen, Maija Lehmusvirta, Ripsa Koskinen-Papunen ja Keijo Leppänen intoilivat uusista rooleistaan.
– Olemme ensimmäistä kertaa elokuvassa, ja näyttelemme tässä uutisankkureita, he ylpeilivät.

– Tosin vielä ei voi varmuudella sanoa, olemmeko mukana vai onko meidät leikattu pois. Ainakin ääneni kuului leffan trailerissa, Keijo jännäsi.
Haloo Helsinki -bändin jäsenet Leo Hakanen, Jukka Soldan, Elli Haloo ja Jere Mattila paljastuivat leffafaneiksi.
– Käymme usein elokuvissa, tosin emme ehkä aina kimpassa, Elli totesi.
– Olen elokuvien suhteen kaikkiruokainen, hyvä leffa koskettaa aina, Elli jatkoi.
– Ylipäätään niin siistiä, että leffoihin vihdoin pääsee.