
Kultavalmentaja Jukka Jalosen Sari-vaimo: ”Kannan vastuun kodin pyörittämisestä!”
Kultamitalit kaulassa Suomeen palanneiden Leijonien päävalmentajaa Jukka Jalosta, 56, oli median lisäksi vastassa oma vaimo Sari Jalonen.
Sairaanhoitajaksi kouluttautunut ja rekrytointialalla työskennellyt Sari kertoo Seiskalle katsoneensa kaikki pelit kotona televisiosta.
– Osan tosin seurasin suodatettuna, sillä kävin koiran kanssa lenkillä ja silitin vaatteita, kun jännitys nousi liian suureksi, Sari nauraa.
Hän myöntää, että pelien alla puoliso elää täysin kiekkokuplassa.

– Silloin minä kannan vastuun kodin pyörittämisestä, sillä hän ei jaksa keskittyä siihen. Hänelle on turha puhua arkiasioista, ne menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Jukalla ja Sarilla on 23-vuotias Jimi ja 25-vuotias Jesper.
– Jimi pelaa Mikkelin Jukureissa ja itse asiassa aloittaa jo toisen kauden. Jesper opiskelee Vierumäellä ja tähtää jääkiekkovalmentajaksi.
Sari kertoo, ettei isä valmenna poikiaan, eikä kotoa patisteltu kiekkokaukaloon.
– Jääkiekko on tullut luonnostaan, ja molemmat ovat saaneet siitä itselleen ammatin.
Sari kertoo miehensä ammatin tehneen ajan mittaan myös hänestä itsestään lätkäfanin.