Kulta-Iivo karkasi Kiinasta! Yllättää jättämällä odotetun olympiahiihdon väliin

Pekingin olympialaisissa mitaleita kahminut Iivo Niskanen, 30, ilmoittaa lähtevänsä Kiinasta takaisin Suomeen.
Vain hetki sitten Instagram-tilillä päätöksestään kertonut Iivo ei näin ollen kilpaile odotetussa 50 kilometrin yhteislähdössä lauantaina.
- Kilpailut Kiinan pakkasissa on tulleet omalta osaltani päätökseen. Oli ilo kilpailla, kenties jopa urani parhaassa kunnossa, ja saada kotiinviemisiksi värisuora mitaleita. Kotiin huilamaan ja kääntämään sitten katseet kohti seuraavien olympialaisten kuninkuusmatkaa, Iivo kirjoittaa julkaisemassaan päivityksessä.
Iivo vihjaili kisojen kesken jättämisestä jo keskiviikkoisen pariviestin jälkeen. Hän vetosi tuolloin Kiinassa vallitsevaan kuivaan ilmaa ja siihen, miten olosuhteet asettavat hänen keuhkonsa lujille.
Iivo nappasi kisoista matkaansa kolme mitalia, pronssia yhdistelmäkisasta, hopeaa pariviestistä sekä kultaa 15 kilometrin hiihtomatkaltaan.