Kuitti Kesäranta-kohuun? Alma: "Mun frendit voi olla niitä, jotka on sitten tissit paljaana"

Kuitti Kesäranta-kohuun? Alma: 'Mun frendit voi olla niitä, jotka on sitten tissit paljaana'

Artisti on menettänyt uransa varrella ystäviä, mutta hän hyväksyy asian. Mahdollisesta featista Rihannan kanssa hän ei hiiskuisi ikipäivänä julkisuuteen.

Mainos
Mainos päättyy

Laulaja Alma, 28, kertoo Seiskalle työstään, julkisuudesta sekä elämästään.

Alma on menettänyt muutaman ystävän menestyksekkään musiikkiuransa aikana. Hänestä tuntuu, ettei hän ole saanut juurikaan uusia ystäviä julkisuuteen astuttuaan.

- Mikä on minulle ihan fine. Olemme niin tiivis porukka kavereideni kanssa, etten sillä tavalla tarvitsisikaan siihen enempää ihmisiä, hän toteaa.

- Se on myös välillä minun syyni, koska en päästä ihmisiä lähelleni. Minulla on paljon tuttuja, joiden kanssa voin bailata ja hengailla. Mutta ihmisiä, joille olisin rehellinen, niin niitä ei oikein ole tullut.

Mainos
Mainos päättyy

Näin hurjalla summalla Alma tilasi ruokaa – katso avoin videohaastattelu

Julkisuuden vaikutus

Ulkomailla ollessaan Alman ei tarvitse piiloutua hupun alle kadulla kävellessään, mutta kotimaassa julkisuus on pienentänyt eräällä tavalla Alman elämää.

Uudessa hänestä kertovassa dokumenttielokuvassakin nähdään kohtaus, jossa Alma kävelee Tukholman kaduilla ja nauttii siitä, ettei häntä noteerata katukuvassa julkkiksena.

- Haluaisin elää mahdollisimman avointa elämää. Vaikka kun lähdetään bailaamaan, niin haluaisi vain sekoilla ja olla tissit paljaana ja tiiätsä silleen do whatever. Mutta siitä saattaa olla joku kuva jossakin, ja tulee sanomista…

- Mutta mun frendit voi olla niitä, jotka on sitten tissit paljaana – ja niin ne kyllä onkin, Alma lisää.

Epäselväksi jää, mihin artisti tällä kommentillaan viittaa. Kyseessä on todennäköisesti taannoinen Kesäranta-kohu vuodelta 2022, kun Alman puolisoNatalia Kallio ja hänen ystävänsä Sabina Särkkä aiheuttivat mylläkän pääministerin virka-asunnolla otetulla kuvalla.

Mainos
Mainos päättyy

Alman itsensä osuus Sanna Marinin jatkoilla tapahtuneessa kohussa oli hänen Kesärannasta julkaisemansa video, jossa räppää Kesärata-biisiä. 

Miksi Sabina Särkkä jäi yksin? Pyysi anteeksi – Sanna Marinin bilekaverit vaikenivat

Olga Heikkala, Alma ja hänen kumppaninsa Natalia Kallio Emma-gaalassa helmikuussa. Olga julkaisee pian musiikkia Alman levy-yhtiön alla.
Olga Heikkala, Alma ja hänen kumppaninsa Natalia Kallio Emma-gaalassa helmikuussa. Olga julkaisee pian musiikkia Alman levy-yhtiön alla.

Ei hiiskuisi Rihanna-featista

Alma haluaa rakentaa edelleen uraansa ja kirjoittaa biisejä muille. Tuorein aluevaltaus on hänen perustamansa Cyber Recordings levy-yhtiö. Ensimmäinen julkaisu on maaliskuussa, kun entiseltä Salkkarit-näyttelijältä Olga Heikkalalta ilmestyy 22.3. kappale Uus Bitch.

Almalla on tällä hetkellä paljon verkkoja vesillä, mutta hän ei halua hiiskua unelmistaan sen tarkemmin.

- Olen sellainen, puhun asioista julkisuudessa vasta sitten, kun ne tapahtuvat. Suomessa tietenkin aina toivotaan, että nyt v*ttu joku Alma tekee Rihannan kanssa featin. Jos tuollainen tulisi, en sanoisi pihaustakaan siitä, ennen kuin se olisi satavarmaa ja Spotifyssa. Ala on kuitenkin niin epävarma.

Mainos
Mainos päättyy

- Yritän selviytyä alalla, mennä eteenpäin ja pitää hauskaa elämässä. Ja pitää mielen suht´ järkevänä, Alma päättää.

Näin Pamela Tola hoitaa kehoaan: "En ole mikään himopumppaaja"

Kansainvälisestikin menestyneestä artistista julkaistaan huomenna 15.3. Pamela Tolan ohjaama dokumenttielokuva Alma – Life Must Be Beautiful, joka kertoo laulajan urasta ja elämästä.
Kansainvälisestikin menestyneestä artistista julkaistaan huomenna 15.3. Pamela Tolan ohjaama dokumenttielokuva Alma – Life Must Be Beautiful, joka kertoo laulajan urasta ja elämästä.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan