Kuin kaksi marjaa! Iina ja Minka Kuustonen ihastuttivat punaisella matolla

Näyttelijä Iina Kuustonen, 38, tähdittää pian ensi-iltansa saavaa Häät ennen hautajaisia -elokuvaa. Kotimaisen draamakomedian pääosassa nähdään myös Antti Luusuaniemi, 43.
Elokuvan kutsuvieras-ensi-iltaan saapui maanantaina (19.9.) lukuisia suomalaistähtiä kannustamaan kollegoitaan. Heidän joukossaan oli myös Iina Kuustosen nuorempi sisko Minka Kuustonen, 37.
Sisarukset halasivat toisiaan lämpimästi tilaisuuden punaisella matolla ja poseerasivat kameroille poski poskea vasten.

Iina kertoi Seiskalle pukeutuneensa suomalaissuunnittelija Katri Niskasen lainamekkoon. Myös kullanhohtoiset korvakorut olivat näyttelijän mukaan hankittu kierrätettynä.
Sisarukset ovat harrastaneet kirpputoreilla kiertelyä lapsesta saakka.
- Nyt on paljon muun muassa hyviä itsepalvelukirpputoreja, kuten Relove ja Urbaani Legenda, Minka luettelee.
Julkkikset sädehtivät kutsuvierasgaalaillassa Hyvinkäällä: Minka Kuustosella illan rohkein asu!
- Meillä on ollut käynnissä tällainen kirppariprojekti. Veimme juuri paljon tavaraa kierrätykseen. Olemme kokeneet sen tärkeäksi.
Iinan mukaan kierrätystaidot ovat hallussa erityisesti Minkalla.

- Hän on hyvin tunnollinen näissä asioissa, Iina hymyilee.