Krista Kosonen pääsi seuraamaan aitoja dominasessioita – ”Kynnystä lähteä mukaan ei ollut”

Yksi yllättävimmistä Kristan rooleista on ollut sadomasokismista kertovassa elokuvassa Koirat eivät käytä housuja.
Krista Kososella, 40, on niin paljon roolikokemusta, ettei hänen uskoisi enää jännittävän lavalle tai kameroiden eteen astumista.
Uuden projektin alussa hän kokee kuitenkin olevansa paljaana ja vailla suojakuorta.
– Jännitän ihan kauheasti. Kun uusi tuotanto alkaa, kuvauksissa on aina paljon porukkaa. Silloin tulee se pelon hetki, että tässä minä nyt tulen ja näin tämän teen. Siis ihan samat tunteet kuin luokan edessä yläasteella.

Kun kuvaukset etenevät, jännitys laimenee ja häviää.
Lue lisää: Ruotsissa työskentelevä Krista Kosonen: ”Entinen ruotsin opettajani varmaan pyörtyisi, jos tietäisi”
Opin tekemällä
Krista on yksi menestyneimmistä suomalaisista näyttelijöistä. Hän ei itse haluaisi puhua menestyksestä vaan sitkeästä puurtamisesta.
– Menestys on sana, jonka määrittelevät aina muut ihmiset. Sanoisin, että olen tehnyt paljon töitä. Olen halunnut oppia tekemällä ja kokeilla kaikkea. Olen tykännyt tehdä asioita, jotka eivät ole mukavuusalueellani.

Krista Kosonen avoimena uransa epävarmuudesta: ”Murehdin kolmen kuukauden sykleissä”
Yksi yllättävimmistä rooleista on ollut sadomasokismista kertovassa elokuvassa Koirat eivät käytä housuja. Tarinan maailma oli vieras, ja näyttelijä pääsi seuraamaan ennen kuvauksia aitoja dominasessioita.
– Lähinnä ajattelin, että meitähän on kaikenlaisia. Se oli tosi mielenkiintoista, kynnystä lähteä mukaan ei ollut. Itse elokuvahan kertoo surusta.