Krista Kosonen ensimmäisestä pääroolistaan ammattiteatterissa: ”Se oli myös pelottavaa”

Tärkein Kristan teatterirooleista on ollut Anna Karenina Turun kaupunginteatterissa heti valmistumisen jälkeen.
Krista Kososella, 40, on niin paljon roolikokemusta, ettei hänen uskoisi enää jännittävän lavalle tai kameroiden eteen astumista. Uuden projektin alussa hän kokee kuitenkin olevansa paljaana ja vailla suojakuorta.
– Jännitän ihan kauheasti. Kun uusi tuotanto alkaa, kuvauksissa on aina paljon porukkaa. Silloin tulee se pelon hetki, että tässä minä nyt tulen ja näin tämän teen. Siis ihan samat tunteet kuin luokan edessä yläasteella.
Kun kuvaukset etenevät, jännitys laimenee ja häviää.
Lue lisää: Ruotsissa työskentelevä Krista Kosonen: ”Entinen ruotsin opettajani varmaan pyörtyisi, jos tietäisi”

Tärkein teatterirooleista on ollut Anna Karenina Turun kaupunginteatterissa heti valmistumisen jälkeen.
– Se oli ensimmäinen pääroolini ammattiteatterissa. Se opetti tinkimättömyyttä. Tehtiin eikä puhuttu. Se oli myös pelottavaa. Työhön pitää laittaa koko sydämensä. Siihen pääsee, kun ajattelee, että tämä on viimeinen kerta, kun saan näytellä.
– On jokaisen omalla vastuulla tehdä työstä itselleen mielenkiintoista.
Lue lisää: Krista Kosonen pääsi seuraamaan aitoja dominasessioita – ”Kynnystä lähteä mukaan ei ollut”
Myös Kätilö-elokuva oli myös tärkeä. Krista oppi, että roolin voi todella rakentaa yhdessä ohjaajan, maskeeraajan ja puvustuksen kanssa. Käsikirjoitusta purettiin porukalla kohtaus kohtaukselta.