Korkeushyppääjä Jade Nyström: Rakkauselämäni on tauolla

Korkeushyppääjä Jade Nyström sanoo, että haluaa keskittyä uraansa, eikä hän haaveile parisuhteesta.
– Ainakaan tällä hetkellä minulla ei ole mitään kiinnostusta siihen suuntaan. Rakkauselämäni on tauolla, ja käytän aikani treenaamiseen ja itseni kehittämiseen. Tänä vuonna olen käynyt läpi suuria muutoksia, joten olisi vaikeaa aloittaa mitään uutta toisen ihmisen kanssa. En käytä tällä hetkellä mitään deittisovelluksia.
Kesäkuisen rintaleikkauksensa jälkeen Jade ei voinut treenata viikkoihin.
– Oli vaikeaa odottaa paranemista ja ottaa iisimmin, koska en ikinä halua tehdä harjoituksia puoliteholla, vaan aivan täysillä. Jätin tuon vuoksi treenejä väliin ja tein ihan muuta, kuten lähdin ulos kavereiden kanssa.

Silikonit ottanut Jade Nyström yllättyi reaktioista: Rintojeni koko kyseenalaistettiin
Juuri, kun urheilija oli toipunut toimenpiteestä, hänellä alkoivat Farmi Suomen neljännen tuotantokauden kuvaukset.

– Ärsytti, kun ajattelin, että olisin jo voinut aloittaa treenaamisen, Jade harmittelee.
Kolme SM-mitalia voittaneella korkeushyppääjällä onkin nyt valtava motivaatio rikkoa uusia ennätyksiä.
– En ole harjoitellut ikinä yhtä täysillä kuin nyt. Varon ylikuluttamasta itseäni. Haluan voittaa kisoja tulevaisuudessa, ja palaan kisoihin talvella tai ensi kesänä.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.