Kone laskeutui pommiuhan takia Ranskassa - syylliseksi paljastui opiskelija, joka ei halunnut tavata vanhempiaan!

Yhdelle perhe on kaikki kaikessa, toiselle perheenjäsenien kanssa vietetty aika käy suorastaan kidutuksesta. Ei ole vaikea arvata, kumpaan ryhmään kuului ranskalainen opiskelija, joka soitti lentokoneelle pommiuhkauksen välttääkseen viettämästä aikaa vanhempiensa kanssa.
EasyJetin lento joutui tekemään kääntymään takaisin pommiuhan vuoksi Ranskassa 18. tammikuuta. Lyonista Rennesiin matkalla ollut lento EZY4319 oli ilmassa, kun viranomaiset saivat nimettömän puhelun, jossa kerrottiin, että koneessa oli pommi. Kone palasi Lyoniin, mutta räjähteitä ei löytynyt. Puhelun tutkineet viranomaiset totesivat, että uhkauksen takana oli 23-vuotias opiskelija Rennesistä. Hän selitti viranomaisille, että hän ei halunnut lennolla olleiden vanhempansa tulevan vierailulle hänen luokseen.
Poliisi pidätti nuoren miehen, jota ei ole nimetty julkisuudessa. Häntä syytetään väärästä ilmiannosta, joka vaaransi ilmassa olevan koneen lentoturvallisuuden. Hänen on määrä esiintyä oikeudessa 21. toukokuuta. Mikäli mies tuomitaan, hän voi saada pahimmillaan jopa viiden vuoden vankeustuomion, tai noin 75 000 euron suuruisen sakkorangaistuksen.
Lähde: The Huffington Post