Kolme Emma-palkintoa napannut Lauri Tähkä: Olen ansainnut palkintoni!

Lauri Tähkä
Mainos
Mainos päättyy

Vuoden iskelmän, miessolistin ja artistin palkinnot viime lauantain Emma-gaalassa napannut Lauri Tähkä iloitsee menestyksekkään soolouransa saamasta tunnustuksesta.

– Nämä ovat ensimmäiset henkilökohtaiset Emma-palkintoni soolourani aikana. Ajattelin, että kaikkien kovien vuosien jälkeen olen jopa ansainnut nämä. En osaa sanoa, miksi en ole saanut palkintoja sooloartistina aikaisemmin, mutta se oli silloin. Nyt on nyt. Tämä tuntuu hyvältä, hän sanoi palkinnot saatuaan.

Muusikko on kiitollinen ihailijoistaan, jotka ovat pysyneet hänen rinnallaan hyvinä ja huonoina hetkinä.

– Yleisö on kannatellut minua aina. Saan faneiltani kymmeniätuhansia viestejä, mikä on hienoa. Vaikka välillä on ollut köli pohjassa, ovat ihailijani olleen mukanani.

Lauri pohti Seiskalle, millaisista asioista hän haaveilee musiikkimenestyksensä rinnalla.

Mainos
Mainos päättyy

– Haaveilen, että osaan elää terveellisesti ja saan loppupäähän lisää elinpäiviä. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan