Kohuprinsessa Märtha Louise hylkäsi miljoonabisneksen – löysi sydänystävän Hollywood-tähtien suosimasta šamaanista!

Norjan prinsessa Märtha Louise, 47, on aina ollut oman tiensä kulkija ja kuningasperheen kummajainen. Hän on saanut temppunsa anteeksi ja tahtonsa läpi, koska kruunu menee vanhan lain mukaisesti aikanaan pikkuveli Haakonille.
Vielä viime syksynä Märtha Louise vannoi hyvän ystävänsä Elisabeth Nordengin kanssa vuonna 2007 perustamansa enkelikoulun ja sen oppien nimeen. Yrityksen arvioidaan keränneen miljoonia kruunuja luentokiertueilla ja kirjamyynnillä.
Ystävättärien välit kuitenkin rikkoutuivat Herkäksi syntynyt -kirjan julkaisun jälkeen, ja norjalaisia kuohuttaneet enkeliopit joutuivat syrjäytetyiksi.
Nyt puoli vuotta myöhemmin prinsessa on löytänyt uuden sydänystävän, Durekin. Haitilais-norjalainen Durek mainostaa olevansa kolmannen polven šamaani, kansanparantaja sekä rakkauden lähettiläs.
Hollywoodissa mies on jo vuosia tunnettu nimellä Shaman Durek. Hän on välittänyt rakkautta julkkiksille, joiden kanssa otetut yhteiskuvat mieluusti julkaisee Instagramissa.
Norjan prinsessa debytoi raviohjastajana – suoritus hylättiin!
Fysioterapeutiksi opiskellut Märtha Louise on šamaaninsa avulla päätynyt tee-se-itse-psykoterapeutiksi.
Erityisherkkä prinsessa auttaa nyt kohtalotovereitaan järjestämällä muun muassa Durekin kanssa meditaatio- ja parantajatapahtumia osallistujien maksukyvyn mukaan. Šamaani kun viihtyy parhaiten viiden tähden majoituksissa.
– Durek on minulle kuin perheenjäsen. Kotimme ovet ovat hänelle aina auki, Märtha Louise puolustaa uutta bestistään.
Tämä on kuitenkin valitettavasti jo niittänyt kyseenalaista mainetta asuinmaassaan Yhdysvalloissa.