Kohuministeri Pekka Haavisto viihtyy yksin ökytalossaan – katso paparazzikuvat!

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) on ollut jo lähes vuoden päivät kohun silmässä al-Holin pakolaisleirin tiimoilta.
Joulun alla perustuslakivaliokunta katsoi, että Pekka on toiminut lainvastaisesti, kun hän aloitti ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuomisen siirron toisiin tehtäviin. Siirto liittyi kaksikon erimielisyyksiin pakolaisasiassa.
Paljastava video julki! Pekka Haavisto törttöili liikenteessä
Perustuslakivaliokunnan päätös sytytti skandaalin uusiin liekkeihin, ja oppositiopuolueet vaativat kovaan ääneen ulkoministerin eroa. Pekka on kuitenkin ilmoittanut jatkavansa tehtävässään.

Kun Pekka on ollut aiemmin kohujen keskellä, hän on voinut tukeutua ecuadorilaiseen puolisoonsa Antonio Floresiin. Näin tapahtui esimerkiksi keväällä, kun Seiska paljasti Pekan viihtyvän vapaa-ajallaankin nuoren avustajansa Jeri Aallon kanssa.
Viime aikoina Antoniota ei ole kuitenkaan nähty Pekan rinnalla. Seiskan selvityksessä paljastui, että Pekkaa 20 vuotta nuorempi Antonio on lähtenyt taas pois Suomesta.

Seiskan paparazzi havaitsi joulun alla, että Pekka viettää vapaa-aikaansa nyt yksin. Kohuministeri viihtyi paljon Kulosaaressa sijaitsevassa ökytalossaan, eikä erityisavustaja Jeriäkään nyt näkynyt Pekan seurassa.