Kohukaunotar Anu Saagimin positiivisuus on Virossa punainen vaate: ”Se on heistä jopa rikollista!”

Suomalaisille hyvinkin tuttu viihdejulkimo Anu Saagim, 58, ei ole antanut koronaviruksen lannistaa mieltään vaan jatkaa arkeaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.
– Korostetaan nyt kuitenkin heti aluksi, että olen noudattanut kaikkia turvaohjeita. Olen kulkenut kasvosuojaimessa ja pitänyt ainakin kahden metrin turvavälin muihin ihmisiin. Mutta se ei silti tarkoita, etteikö elämästä voisi yrittää nauttia, Anu sanoo.
– Olen kiireisempi kuin koskaan! Aivan samoin kuin sairaanhoitajat ja lääkärit, myös me toimittajat olemme hyvin kiireisiä näinä aikoina. Olen tehnyt Õhtulehdelle suoria nettilähetyksiä ja haastatteluja jopa enemmän kuin koskaan aiemmin. Töitä riittää!

Anu Saagim joutui epämukavuusalueelle Farmi-ohjelman kuvauksissa: Kaipasin eniten seksiä!
Õhtuleht on Viron suurimpia iltapäivälehtiä ja näkyvyys sen mukainen. Mallintöiden ja tv-juontohommien jälkeen viihdetoimittajana ja päätoimittajana kunnostautunut Anu onkin maassaan yhä tunnettu julkkis. Hän tekee työtään omalla tyylillään, nauravaisena ja iloisena.
– Tässä suhteessa Viron kansa jakautuu täydellisesti kahtia: toinen puoli vaatii pelkästään vakavaa uutisointia, toiset taas haluavat viihdettä, ja senhän minä osaan, Anu alleviivaa.

– Olen sitä mieltä, ettei tällaisina vaikeina aikoina saa lamaantua. Ei saa antaa periksi, vaan on jatkettava eteenpäin. Luon jatkuvasti mielenkiintoista sisältöä lukijoillemme. Ei millään pahalla, mutta tätä tilannetta on käytettävä hyväksi.
Kohukaunotar Anu Saagim neuvoo nuoria naisia: ”Ota vanha ja vauras mies!”
Anun pirtsakka taktiikka ei kuulemma sovi kaikille. Hän hämmästelee, miten punainen vaate hän voikin olla osalle virolaisista.
– He eivät ymmärrä, kuinka voin olla näin positiivinen ja iloinen. Osa raivostuu, kun uskallan nauraa tai heittää vitsiä vakavista aiheista. Se on heistä jopa rikollista!
– Mutta kannattaisi muistaa, että on olemassa kahdenlaisia ihmisiä. En ole koskaan ollut mikään hiiri, joka tärisee nurkassa ja tilaa ruokaa kotiin. Olen leijona, joka käy taisteluun vakavassakin maailmantilanteessa, Anu maalailee.