
Kohubileissä nukahtanut Jere Karalahti somettaa muina miehinä – juhliminen toi rajun muutoksen ulkonäköön
Seiska uutisoi perjantaina (31.12.) ex-jääkiekkoilija Jere Karalahden edesottamuksista. Kerroimme siitä, että Levillä lomaileva jääkiekkolegenda oli nukahtanut kesken bilettämisen hotellin käytävälle.
Tätä ennen mies oli öristen laulanut nuorisoporukan kanssa Eppu Normaali -yhtyeen hittiä Vuonna 85.
Örinää yössä! Jere Karalahti biletti nuorten kanssa - missä on Nanna?
Jeren Nanna-vaimo ja pariskunnan lapset ovat lentäneet pohjoisesta jo takaisin etelään, mutta Jere päivitti Instagram-tililleensä talvista materiaalia vielä eilen lauantaina (1.1.). Hän esimerkiksi julkaisi yhteiskuvan ystäviensä kanssa.
- Me emme sovi muottiin, karpaasi kirjoittaa liekkiemojin kera.
Kuvaa katsoessa katse kiinnittyy miehen kalapuikkoviiksiin. Mies onkin ajanut aiemmissa päivityksissä nähdyn partansa pois.
- Ettei nyt vaan sattuis mitään, eräs Jeren seuraaja kommentoi kuvaa osuvasti.
Instagramin videotarinoissa kiekkoväen arvostama ex-urheilija hehkuttaa ystävyyttään erityisesti yhden seurueensa jäsenen kanssa jo porukkakuvassa nähdyn kuvatekstin kera. Kuvassa kaksikko istuu illallispöydässä tyytyväisen oloisina.