Kissantappotaide traumatisoi pysyvästi osan suomalaisista - taiteilija Teemu Mäen visiitti Elämäni biisi -ohjelmassa kiehuttaa somessa!

teemu mäki
Mainos
Mainos päättyy

Monialainen taiteilija, taiteiden tohtori Teemu Mäki, 53, on ikuisesti yhden teoksensa leimaama.

Vuonna 1988 nuori ja vimmainen Teemu käsitteli taiteessaan väkivallan monipuolista teemaa. Videoteos Sex and Death onnistui tavoitteessaan synnyttää ajatuksia koskien väkivaltaa, mutta taiteilijan valitsema metodi oli yksinkertaisesti liikaa, ihan kaikille.

Videoteostaan varten Teemu hankki eläinsuojeluyhdistykseltä kissan. Teoksen brutaali kliimaksi taltioitui rakeiselle VHS-nauhalle. Ensin Teemu murhasi kissan kirveellä ja sitten heitti ruumiinnesteensä raadon päälle. Nykypäivänä tällainen teko aiheuttaisi oletettavasti valtavan someraivon, mutta 1980-luvun lopun Suomessa tyrmistys levisi sanomalehtien rikosuutisten välityksellä.

TM
Vimmainen taiteilija Teemu Mäki kuvattuna 2000-luvulla. 

Kissantappojupakka toi taiteilijalle lopulta sakot ja itse videoteos joutui sensuurin hampaisiin. 2000-luvulla videoteos on säilötty, kohun säestämänä totta kai, osaksi Kuvataiteen keskusarkiston kokoelmia. 

Mainos
Mainos päättyy

Aina kun Teemu Mäki mainitaan, nousee kyseisen, yli 30 vuotta vanhan tekeleen olemassaolo tavalla tai toisella esiin. Viimeksi murhatun kissan tragedia pulpahti keskusteluun pyhäinpäivänä.

Teemu nimittäin osallistui Elämäni biisi -ohjelman erikoisjaksoon, jossa vieraina olivat myös ohjaaja Sirkku Peltola, pappi Jaakko Heinimäki, THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek sekä viulisti Linda Lampenius.

Somekeskustelun kommentit todistavat, että kissavideo on pysyvästi traumatisoinut osan suomalaisista. Seiska kokosi koosteen aiheen ympärillä käydystä verkkokeskustelusta. Kas näin: 

Päivi Räsänen Masked Singerissä aiheutti kohun. Mutta kissan videolle tappanut ja päälle masturboinut Teemu Mäki on ihan ok? Siis tappanut kissan, masturboinut sen päälle ja kuvannut videolle. Mitä helvettiä 
@Yleisradio

Demarikulttuuriministerin palkitsema, nykyinen "Taiteilijaprofessori" Teemu Mäki sai eläinsuojeluihmisiltä huijaamalla kissan haltuunsa ja kidutti ja tappoi sen erittäin julmalla tavalla. Irrottamaansa kissan pään tuikkasi bensalla tuleen. #elaemaenibiisi #punalahtari

Sama täällä. Aloin katsoa, ja sit kun päästiin Mäkeen, #elämänibiisi loppui siihen. Ihan turha kuvitella että eläinrääkkääjä pääsee mun henkkoht boikotista ikinä.

Ja niin edelleen.

Mainos
Mainos päättyy
cat
Kuvan kissa ei liity tapaukseen. 

Kuvataiteilijana Teemu Mäki on varsin ansioitunut. Hän toimii tällä hetkellä Suomen Taiteilijaseuran puheenjohtajana. Aiemmin hän on johtanut taiteiden korkeakouluopetusta sekä kirjoittanut lukuisia kirjoja. 

2000-luvulla hän sai pienen kohun aikaan paljastamalla, että oli aikanaan nuorena ja köyhänä taiteilijana
tehnyt seksityötä selvitäkseen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan