Kikattelivat kuin teinit! Toni Nieminen villiintyi shoppailureissulla: ex-mäkikotka kuherteli kauppakeskuksessa – kuvat!

Entisen mäkikotkan Toni Niemisen, 45, shoppailukäyttäytyminen herätti huomiota helsinkiläisessä ostoskeskuksessa pääsiäisen alla. Olympiavoittaja oli nimittäin liikkeellä vaaleahiuksisen rakkaansa kanssa, mutta jotain olennaista puuttui.
– He kävelivät pitkin kauppakeskuksen käytävää kahden teini-ikäisen tytön kanssa. Kenellekään seurueesta ei ollut maskia, vaikka kauppakeskuksen ovissa isosti niitä kehotetaan, Seiskalle puhistiin.

Korona esti Toni Niemisen kännisekoilun – ”Olisin sotkenut asiani vielä pahemmin!”
Ex-mäkikotka ja rakas kävivät shoppailureissulla esimerkiksi vaatekaupassa.
– Toni ja vaaleatukkainen nainen pyörivät liikkeessä tovin. Pariskunta naureskeli kovaäänisesti ja villiintyi välillä suutelemaan kuin teinit konsanaan, silminnäkijä arvioi.

– Kun seurueen nuorisokaarti oli sovittamassa vaatteita, Toni ja rakas katselivat vauvanvaatteita kuherrellen.
Toni Nieminen elämänsä myllerryksistä: ”Itseänikin välillä ihmetyttää!”

Ex-mäkikotka ja vaaleatukkainen nainen tapasivat viime syyskuussa Tonin muutettua Helsinkiin uuden työnsä takia.
Nainen ei ole julkisuudesta tuttu, mutta ex-mäkikotka on jakanut heistä useita yhteiskuvia Instagram-tilillään.
Toni on purjehtinut parisuhde-elämässään kohusta kohuun viime vuosina. Vähän ennen koronapandemiaa Tonin vaimo kertoi, että ex-urheilija jätti hänet toisen naisen takia.
Keväällä hän puolestaan erosi Ansku-nimisestä yksinhuoltajaäidistä ja muutti Kemiin.
Tällä hetkellä kuitenkin näyttää siltä, että Toni elää suhderintamalla seesteisempää vaihetta.