Kiira Korpi bailasi lasi piripinnassa Haaviston vaalivalvojaisissa – punastui parisuhdekysymyksestä

Uransa lopettanut taitoluistelija seisoo Pekka Haaviston tukijoukoissa, mutta myös Alexander Stubb kelpaisi hänestä presidentiksi.
Pekka Haaviston vaalivalvojaisissa on eräs silmiinpistävä yksityiskohta: monella on yllään Pekan musta kampanjapaita. Keikkapaitaa muistuttavassa paidassa komeilee hymyilevä presidenttiehdokas sekä teksti: Haavisto, huoltoasemilta klubeille.
Sellaiseen on sonnustautunut myös uransa lopettanut taitoluistelija Kiira Korpi, jonka Seiska äkkäsi valtaisan väenpaljouden joukosta. Hilpeällä juhlatuulella ollut Kiira kekkaloi yleisömassassa mestarillisesti täpötäysi janojuomalasi kädessään.
Kiiran mustasta fanipaidasta oli helppo päätellä, kumman ehdokkaan joukossa hän seisoo. Paitsi ettei vastaus ollutkaan ihan niin yksiselitteinen.
– Olen kyllä tyytyväinen tähän Pekan vaalikampanjaan. Toisaalta olen tyytyväinen, kumpi tahansa näistä ehdokkaista valitaan presidentiksi. Alex on myös hieno tyyppi. Meille käy joka tapauksessa hyvin, Kiira, 35, kommentoi Seiskalle.

Kiiralla kevättä rinnassa
Hurjassa tungoksessa ei ollut liioin aikaa syväluotaavalle henkilöhaastattelulle. Sen verran Kiira ehti Korjaamon uumenissa kommentoimaan, että hän kaipaa yhä New Yorkia, jossa asui vielä vuonna 2021 aiemman parisuhteensa aikana.
– Kaipaan New Yorkiin ja suunnittelen sinne parhaillaan kevätreissua. Tällä hetkellä asun Kauniaisissa, mutten osaa sanoa, missä haluaisin asua tulevaisuudessa.
– Muutoin tässä vain odotellaan kevättä. Sieltä se tulee, linnut jo vähän visertää ja aurinko paistaa. Vielä kun lämpötila saataisiin vähän nousemaan.

Haku päällä vai ei?
Hyväntuulista Kiiraa alkoi kikatuttaa kysyttäessä, aikooko hän juhlistaa Haaviston vaalivalvojaisissa – oli lopputulos sitten mikä tahansa.
– Jonkin verran, joo-o, hän nauroi lasi piripinnassa.
Kiira avautui loppuvuonna 2022 seksuaalisesta suuntautumisestaan, kun hänen edellinen parisuhteensa päättyi. Tuolloin hän tunnustautui panseksuaaliksi.
Kehtaako kysäistä, mitä rakkausrintamallesi kuuluu nykyään?
– Ömm… No ei ole oikein mitään päivitettävää, Kiira kuittasi hymyillen ja punastui silminnähden.
Ei ole haku päällä?
– No siitä en tiedä!
