Kauhuelokuvaa tähdittävä Sonja Aiello avautuu intiimien kohtausten tekemisestä

Sonjan vastanäyttelijänä on Salkkareistakin tuttu Markku Pulli.
Fitness-urheilija ja some-vaikuttaja Sonja Aiello, 23, debytoi näyttelijänä kotimaisessa kauhuelokuvassa Tuomion saari.
Hän kertoo Seiskalle haaveilleensa näyttelemisestä jo pienestä pitäen. Unelma kävi toteen, kun Tuomion saari -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Keke Soikkeli otti yhteyttä häneen.

Lue lisää: Sonja Aiello toteuttaa salaista unelmaansa – ”En ollut tehnyt asian eteen mitään”
Intiimejä kohtauksia
Elokuvassa Sonjan vastanäyttelijänä on Salkkareistakin tuttu Markku Pulli, 35. He eivät tunteneet toisiaan entuudestaan.
– Vietimme paljon aikaa yhdessä, ja löysimme nopeasti hyvän yhteyden. Se helpotti näyttelemistä, sillä meillä on myös intiimejä kohtauksia. On suutelua, läheisyyttä ja sellaista, että toinen yrittää jotain siellä makuupussin sisällä.
– Oli yllättävän helppoa näytellä myös sellaisissa kohtauksissa. Varmaan jokainen näyttelijä osaa samaistua siihen, että tämä on työtä siinä missä kaikki muukin työ.
