Sonja Aiello toteuttaa salaista unelmaansa – ”En ollut tehnyt asian eteen mitään”

Sonja kertoo Seiskalle haaveilleensa näyttelemisestä jo pienestä pitäen.
Fitness-urheilija ja some-vaikuttaja Sonja Aiello, 23, debytoi näyttelijänä kotimaisessa kauhuelokuvassa Tuomion saari.
Näin alkoivat Sonja Aiellon leffakuvaukset – kaulailee Salkkarit-komistuksen kanssa!
Hän kertoo Seiskalle haaveilleensa näyttelemisestä jo pienestä pitäen. Unelma kävi toteen, kun Tuomion saari -elokuvan ohjaaja ja käsikirjoittaja Keke Soikkeli otti yhteyttä häneen.
– Hän sanoi, että olisin juuri sopiva Mia-hahmon rooliin. Vaikka näytteleminen on ollut salainen unelmani, en ollut tehnyt asian eteen mitään. Tiesin, ja ohjaajakin tiesi, ettei minulla ollut aiempaa kokemusta. Mutta Keken mielestä olin niin sopiva rooliin, että se ei haitannut.

Podcast: Nelonen tiesi Sonja Aiellon rikosepäilystä ennen Selviytyjät-kuvauksia
Tuomion saari
Syrjäisellä seudulla sijaitsee saari, josta kerrotaan kauhutarinaa sinne aikanaan hirmutekonsa jälkeen karkotetusta lapsesta. Kukaan ei usko hänen selviytyneen edes ensimmäisen talven yli, mutta saarelle menijät eivät sieltä palaa.

Sonja Aiellon uusi ura: "Mä en voi uskoa tätä"
Parikymppinen Mia on juuri kokenut järkytyksen parisuhteessaan ja kaipaa muuta ajateltavaa. Kauhutarinan kuultuaan hän houkuttelee jännitystä kaipaavat ystävänsä tutustumaan saaren legendaan.