Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue voitti tammikuussa Kanadassa maailmanmestaruuden. Vaikka mestaruuden ratkeamisesta on kulunut yli puoli vuotta, voitonjuhlat jatkuvat yhä.
Toissa viikon perjantaina Nuoret Leijonat vastaanottivat jääkiekkoliiton teettämät mestaruussormukset ja tilaisuuden jälkeen ryhmä lähti yhdessä Tikkurila-festivaaleille.
Festivaalialueeksi muutettuun Vantaan Hiekkaharjun urheilupuistoon astelivat muun muassa tuleva NHL-tähti Kaapo Kakko, Oskari Laaksonen, Samuli Vainionpää, Otto Latvala, Sami Moilanen, Valtteri Puustinen sekä 17-vuotias Anton Lundell, josta on jo nyt povattu ensi vuoden NHL-varaustilaisuuden kärkinimeä.
Janoisella seurueella oli mukanaan MM-pokaali, joka palveli illan aikana niin juomamaljana, kypäränä kuin amerikkalaisena jalkapallonakin. Korkealla päiden päällä kannettuna pokaali toimi myös eräänlaisena majakkana: sen avulla kerättiin juhlivien kiekkosankareiden ympärille sankka joukko faneja ja kaunottaria.
Oskari Laaksonen toimi MM-pokaalin suojelijana festivaalilla. Hän ei lopulta onnistunut siinä kovinkaan hyvin.
Kärppien nuori hyökkääjälupaus Rasmus Kupari (toinen oik., lippis väärinpäin) oli hilpeällä biletuulella. Vierellä Teemu Engberg.
Valtteri Puustinen (vas.) oli vahvoissa biletunnelmissa. Vierellä Otto Latvala.
Valtteri Puustinen hörppi innolla limuviinaa. Taustalla vasemmalta Rasmus Kupari, maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen ja Otto Latvala.
Mainos
Mainos päättyy
Samuli Vainionpää (vas.) ja Otto Latvala kantoivat pokaalia ja juttelivat auliisti juhlakansan kanssa.
Maalivahti Lassi Lehtinen (vas.) seuraili sivusta tuimana, kun Santeri Virtanen keskusteli Kaapo Kakon ja Filip Lindbergin kanssa.
Santeri Virtanen jututti vaaleaa neitokaista.
Oskari Laaksosta (kesk.) nauratti Santeri Virtasen ja Kaapo Kakon seurassa.
Oskari oli tikahtua nauruunsa.
Kaapo Kakko (vas.) on siviilissä hyvä ystävä Santeri Virtasen (oik.) kanssa. Keskellä Oskari Laaksonen.
Kaapo Kakolla riitti juttuseuraa.
Mainos
Mainos päättyy
Kaapo juhli hillitysti...
...mutta hän intoutui kuitenkin tanssimaan JVG:n biisin tahdissa.
Valtteri Puustinen (kesk.) ihasteli paikalle saapuneita kaunottaria.
Lopulta Valtteri saikin seuraa vaaleasta naisesta.
Valtteri kaulaili blondia innolla.
Myös Sami Moilanen pääsi halailemaan.
Sami piti tiukasti kiinni ruskeahiuksisesta kaunottaresta.
Lopulta Sami Moilanen ja nuori nainen uppoutuivat halauksiin.
MM-pokaalia nosteltiin innokkaasti.
Alkuillasta Oskari Laaksonen (vas.) ja Samuli Vainionpää ottivat pystistä janojuomaa.
Mutta jossain vaiheessa pysti hajosi.
Nuoret Leijonat tanssivat ja kaatuilivat.
"Mitä tälle oikein tapahtui?" Oskari Laaksonen (vas.), Otto Latvala, Anton Lundell ja Valtteri Puustinen ihmettelivät pokaalin kohtaloa.
Oskari Laaksonen esitteli kolauksen kokenutta kannuaan nuorelle kaunottarelle. Samuli Vainionpää seurasi tilannetta taustalla.
"Saisikohan tämän korjattua?" Oskari Laaksonen puuhaili pystin parissa.
"Mä vien tämän nyt kotiin korjattavaksi."
Illan päätteeksi MM-joukkueen hyökkääjä Teemu Engberg laittoi MM-pokaalin kannun päähän.
Kultaleijonat ovat jaksaneet juhlia maailmanmestaruuttaan eri puolilla Suomea jo reilun puolen vuoden ajan. Tällä kertaa "poika" ei kuitenkaan kestänyt kiekkotähtien vauhtia, vaan hajosi kappaleiksi kesken JVG:n keikan.