Katso kenen seurassa nahkaan kietoutunut Sara Sieppi saapui punaiselle matolle - tuttu monille suomalaisille

JVG-elokuva: Vuodet ollu tuulisii saa pitkän odotuksen jälkeen ensi-iltansa tulevana perjantaina.
Suomalaisjulkkisten kerma oli kuitenkin kutsuttu katsomaan elokuvaa jo etukäteen keskiviikkona (23.3.).
Kutsuvierasensi-ilta järjestettiin Tennispalatsin iSense-salissa ja paikan päälle kokoontuikin noin tuhatkunta katsojaa.
Vieraiden joukossa vilahtelivat niin räppärit, juontajat, näyttelijät kuin laulajatkin.
Yksi illan kuvatuimmista vieraista oli ex-missi ja sometähti Sara Sieppi, joka saapui tilaisuuteen rennossa, mutta juhlavassa nahka-asussa.
Musta nahkapaita oli solmittu edestä tummalla vyöllä. Myös housut ja saapikkaat olivat nahkaa.
Tumman ruskeaan hiusväriin palannut Sara oli kähertänyt tukkansa näyttäville kiharoille.
Saran parisuhdeasioista on kuhistu viimeaikoina erityisen aktiivisesti. Kaunotar on ollut osana Iholla-sarjaa, jossa hän on avoimesti kertonut muun muassa tapailukuvioistaan.


Kutsuvierasensi-iltaan Sara saapui kuitenkin ilman miesseuraa. Hän asteli paikalle tutun laulajatähden kanssa. Suomalaisille tuttu artisti Janna ja hänen kyljessään tiiviisti seissyt Sara kävivät poseeraamassa myös punaisella matolla yhdessä.
Sara ja Janna ovat olleet hyviä ystäviä keskenään jo usean vuoden ajan.