Esko Eerikäinen kahmaisi syleilyyn, Reino Nordin oli myöhästyä - JVG-leffan vip-ilta vilisi julkkiksia: katso kuvat!

JVG
Mainos
Mainos päättyy

JVG-yhtyeen dokumenttielokuva Vuodet ollu tuulisii saa ensi-iltansa perjantaina 25.3.

Tänään keskiviikkona (23.3.) elokuvalle järjestettiin kuitenkin kutsuvierasensi-ilta, jota saapui katsomaan huikea kattaus suomalaisille tuttuja julkisuuden henkilöitä.

Tennispalatsin iSense-salissa esitetty elokuva kertoo ikonisen rap-duon Jare Brandin ja Ville-Petteri Gallen kymmenenvuotisesta taipaleesta musiikkimaailman huipulla.

Dokumenttielokuvan on ohjannut itsekin rap-uraa luonut Särre eli Miika Särmäkari.

Mainos
Mainos päättyy

Rap-kaksikon taipaleesta kertovan elokuvan kutsuvierastilaisuudessa näyttäytyikin lukuisia suomalaisräppäreitä, kuten Uniikki, Mikael Gabriel, Gasellit, Pyhimys, Seksikäs-Suklaa, Jambo, Juno sekä Sini Sabotage.

Elokuvan päätähdet Jare ja VilleGalle olivat pukeutuneet hillittyihin, mutta tyylikkäisiin asuihin.
Elokuvan päätähdet Jare ja VilleGalle olivat pukeutuneet hillittyihin, mutta tyylikkäisiin asuihin.

Seurapiireistä tuttuja kasvoja tapahtumassa olivat muun muassa uutta kotiaan parhaillaan remontoiva Sara Sieppi sekä radiojuontajana ja laulaja Sannin naisystävänä tunnettu Shirly Karvinen.

Uniikki rokkasi katu-uskottavaa nahkatakkia. Herra saapui paikan päälle ilman seuralaista.
Uniikki rokkasi katu-uskottavaa nahkatakkia. Herra saapui paikan päälle ilman seuralaista.
Mikael Gabriel piiloutui punaisella matolla aurinkolasien taakse.
Mikael Gabriel piiloutui punaisella matolla aurinkolasien taakse.

Punaiselle matolle asteli hyväntuulisena myös Esko Eerikäinen, joka ryntäsi ensitöikseen halaamaan VilleGallea lämpimästi. 

Shirly luotti kokonahkaiseen asuun.
Shirly luotti kokonahkaiseen asuun. Hän saapui paikan päälle ilman seuralaista.
Mainos
Mainos päättyy

Tuttuja kasvoja tapahtumassa olivat myös viime syksynä kihlautunut Heidi Sohlberg, toista lastaan odottava Ilkka Ihamäki, sekä neljättä lastaan Maria Nordinin kanssa odottava Reino Nordin.

Reino saapui paikan päälle lähes juoksujalkaa, kun salin ovet olivat jo painumaisillaan kiinni. Laulaja ehti sujahtaa ovista sisään kuitenkin juuri ennen elokuvan alkamista.

Jääkiekkojoukkueiden pukuhuoneissa, kaukaloissa ja kultajuhlissa soitetaan aina lähes poikkeuksetta JVG:n musiikkia.

Esko ja VilleGalle tervehtivät toisiaan riemastuneina.
Esko ja VilleGalle tervehtivät toisiaan riemastuneina.
Ilkka Ihamäki saapui ensi-iltaan keskeltä pikkulapsiarkea. Ilkka ja hänen puolisonsa Anni Hautala odottavat parhaillaan perheen toista lasta.
Ilkka Ihamäki saapui ensi-iltaan keskeltä pikkulapsiarkea. Ilkka ja hänen puolisonsa Anni Hautala odottavat parhaillaan perheen toista lasta.
Reino pyörähti punaisella matolla ennen saliin syöksymistään.
Reino pyörähti punaisella matolla ennen saliin syöksymistään.

Ei siis ihme, että kutsuvierastilaisuuteen saapui myös suomalaiskiekkoilijoita, kuten Jere Lehtinen, Marko "Mörkö" Anttila sekä Siim Liivik.

Mainos
Mainos päättyy

Siim tunnetaan musiikkipiireissä myös nimellä Märkä-Simo. Häntä kuullaan myös JVG:n kappaleilla.

Marko Anttila erottui joukosta pituutensa ansiosta.
Marko Anttila erottui joukosta pituutensa ansiosta.
Jere Lehtinen saapui kutsuvierastilaisuuteen Jaana-vaimonsa kanssa.
Jere Lehtinen saapui kutsuvierastilaisuuteen Jaana-vaimonsa kanssa.
Elokuvan ohjaaja Miika Särmäkari räpsi kuvia Jaresta, VilleGallesta ja jääkiekkolija Siim Liivikistä.
Elokuvan ohjaaja Miika Särmäkari räpsi kuvia Jaresta, VilleGallesta ja jääkiekkolija Siim Liivikistä.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan