fbq
Miss Suomi finalistit

Käsitöiden rakastaja, paronin tytär ja tuore maisteri - tällaisia ovat Miss Suomi -finalistit

Seiska tapasi tuoreet Miss Suomi -finalistit ja selvitti minkälaisia ehdokkaat ovat tänä vuonna. 

Glamouria ei puutu! - tällaiset olivat ökymissi Noora Mannisen häät

Melike Karakaya, 26, ei päätynyt Miss Suomi -kilpailuun perinteistä reittiä pitkin, sillä hänet iloitettiin castingiin. Ilmoittajan henkilöllisyys on edelleen mysteeri.

- Minulle soitettiin pari päivää ennen castingiä, että haluanko tulla. Soitin heti puhelun jälkeen äidille, jonka mielestä totta kai minun pitää mennä, Melike kertoo.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
melike karakaya

Melike on aiemmin hakenut kilpailuun vuonna 2019, mutta kokee, ettei olisi ollut silloin vielä valmis misseyteen. 

Markkinoinnin ja HR:n parissa työskentelevä yrittäjä osti keväällä omistusasunnon Vantaalta, jossa asuu pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa. Parisuhdetta on takana kolme vuotta. 

Melike harrastaa tavoitteellisesti kuntosalilla käyntiä. 

- Se on sellainen henkireikä, jossa pääsee tyhjentämään oman pääkopan. 

iida hynnilä

- Viime vuonna katsoin Miss Suomi -finaaligaalaa ja sanoin siskolleni, että ensi vuonna minä saatan olla tuolla lavalla, Iida Hynnilä, 26, kertoo.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Iida on valmistautunut kilpailuun pitkään ja perusteellisesti. Hän on harjoitellut lavalla kävelyä, puhumista, hankkinut lisää yleissivistystä ja panostanut sosiaaliseen mediaan. 

Iida lähti alun perin opiskelemaan terapia-alaa, sillä hän on katsonut  läheisen ihmisen kamppailua mielenterveyden kanssa. 

- Se oli meidän perheessä myös jonkinlainen salaisuus, mutta minä vakuutuin tästä läheisen toipumismatkasta. Siksi haluan myös puhua näistä asioista avoimesti, Iida sanoo.

Iida harrastaa pitkiä kävelylenkkejä, joiden aikana voi rauhassa miettiä asioista. Lisäksi hän kuluttaa paljon dokumentteja. 

Iida on tällä hetkellä tuoreessa parisuhteessa. 

Kauneusalan yrittäjänä työskentelevä Emilia Vuopala, 24, harrastaa käsitöitä, kuten neulomista ja kukka-asetelmia.

- Minulla on kotona aina tuoreita kukkia. Jos menen esimerkiksi juhliin, niin teen ystäville kimput aina itse, Emilia kertoo. 

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy
emilia vuopala

Emilia kuuntelee myös paljon true crime -podcasteja erityisesti kokatessaan. Yhdeksi suosikikseen hän kertoo Jäljillä-podcastin.

- Kokkaan todela paljon, ja teen sellaisia "guilty pleasure" -ruokia. Sellaisia kunnon mässysafkoja!

Emilia asuu Kirkkonummella avopuolisonsa kanssa omistusasunnossa. Pariskunta on ollut yhdessä neljä vuotta. 

Adelaide Botty van den Bruele, 26, muutti tammikuussa takaisin Suomeen asuttuaan puoli vuotta Thaimaassa, jossa hän kouluttautui joogaopettajaksi.

Adelaide on lapsena varttunut Yhdysvaltojen Floridassa, ja hänen ollessa kymmenenvuotias Adelaiden perhe muutti Suomeen.

Lapsuuden kesät on kuitenkin aina vietetty Suomessa. 

Perheen isä on Belgian ruhtinassukuun kuuluva paroni. Perheen kartano sijaitsee Sonkajärvellä, josta Adelaiden äiti on kotoisin.

- Ei se (aatelisuus) ole oikeastaan näkynyt minun elämässä paitsi ehkä kasvatuksessa. Kaikkia pitää kohdella hyvin, ja tunnetaan oma arvomme.

Adelaide Botta van den Bruele

Adelaide on ollut pari vuotta parisuhteessa ja asuu kumppaninsa kanssa. 

Oona Komin, 23, tavoitteena on päästä joskus missikisoissa kansainvälisille lavoille. 

Oona on treenannut lavalla esiintymistä filippiiniläisen kävelyvalmentajan kanssa. Viime vuoden Miss Suomi Essi Unkuri harjoitteli saman valmentajan kanssa. 

- Olen käynyt harjoittelemassa kuntosalin ryhmäliikuntasalissa isojen peilien edessä, ja tämä koutsi on ollut videopuhelun kautta mukana, Oona paljastaa. 

oona komi

Oona työskentelee media-alan yrittäjänä ja asuu yhdessä kumppaninsa kanssa. Parilla on vuoden ikäinen Leona-koira. 

petra hämäläinen

Petra Hämäläinen, 26, aloitti valmistautumisen Miss Suomi -kilpailuihin 16-vuotiaana. 

- Minua on aina kiehtonut esiintyminen. Olen harrastanut myös tanssia, mallina työskentelevä Petra kertoo. 

Missikisojen lisäksi Petran elämässä on menossa muitakin isoja asioita.

- Olen valmistumassa kasvatustieteiden maisteriksi. 

Gradunsa Petra teki kotitalousopettajien työhyvinvoinnista.

Petra kertoo myös olevansa pitkässä parisuhteessa, ja salaiseksi paheekseen hän nimeää leipäjuuston mansikoiden kanssa. 

Henniina Määtälle, 20, Miss Suomeksi tuleminen on ollut haaveena jo pitkään. Valmistautumisen hän aloitti 17-vuotiaana.

Tammikuussa Henniina oli huippumalli Coco Rochan mallikoulutuksessa New Yorkissa. Kurssille hän pääsi, kun huippumalli otti häneen yhteyttä Instagramissa. 

- Unohtumattomin asia kurssilta oli, kun sai Coco Rochalta henkilökohtaista palautetta. Hän näki sen haluni tätä asiaa kohtaan, ja että minulla on vahvuudet tähän.

Kurssilla oli malleja ympäri maailmaa ja eri ikäluokista.

henniina määttä

Heppatytöksi harrastuksien puolesta itseään kutsuva Henniina löysi kumppaninsa Snapchatin kautta. Kyyhkyläiset ovat olleet yhdessä vajaat puoli vuotta. 

- Hän oli eri maassa töissä, vaikka on suomalainen, mutta heti kun nähtiin, niin meillä klikkasi.

sandra fernandes

Sandra Fernandes, 23, tiesi monen muun tapaan pikkutytöstä asti hakevansa Miss Suomeksi.

- Minun elämässä iso käännekohta oli, kun ymmärsin, että erilaisuus ei ole heikkous vaan vahvuus. Ja että se tekee Sandrasta just Sandran, tanssia harrastava vaatekaupan myyjä kertoo. 

Sandra asuu yhdessä kumppaninsa kanssa, ja heillä on Levi-niminen sekarotuinen koira. 

- Salainen paheeni on kaikki makea, että irttarihyllylle mua ei kannata päästää, Sandra tunnustaa. 

Nana Partanen, 23, uskoo, että Miss Suomi -kilpailua tarvitaan ennen kaikkea naisten voimaannuttamiseen. 

Nanalla on lapsena ollut vaikeuksia koulun kanssa, joten hän on kokenut käänteentekevänä ymmärtää, että pystyy tekemään mitä vain. 

nana partanen

Nykyisin missiehdokas onkin perustanut oman yrityksen, jossa työskentelee kynsiteknikkona. Lisäksi hän kirjoittaa tällä hetkellä lastenkirjaa. 

- Se on sellainen projekti itselleni. Olen tällainen yleisnainen, että teen aika paljon kaikkea. 

Nana on tuoreessa parisuhteessa. Kumppaninsa hän tapasi sosiaalisesta mediasta.

Sheila Da Costa

Tässä ovat Miss Suomi -finalistit - mukana tuttu konkari!

Aktiivinen Sheila Da Costa, 27, on ammatiltaan suuhygienisti, lähihoitaja ja tanssija. Hän tanssii duona ystävänsä kanssa tamperelaisessa ravintolassa. 

- Mä tykkäsin käydä lapsena hammaslääkärissä, vaikka yleensä lapset ei tykkää, ja nyt olen suuhygienisti! Sheila naurahtaa. 

Sheila on myös aktiivinen kuntosaliharrastaja, ja hän käy treenaamassa viisi kertaa viikossa. 

Missifinalisti nauttii, kun pääsee ammattiensa kautta toteuttamaan itseään monipuolisesti, eikä hän koe tarpeelliseksi keskittyä vain yhteen asiaan. 

Sheila on seurustellut nyt pari kuukautta nykyisen kumppaninsa kanssa. Pariskunta löysi toisensa töiden kautta.

Hollywoodin huippustylisti tyrmistyi Miss Suomen valinnasta: "Tätimäiset hiukset ja lyhyt kaula" – liputti tyystin toisen kaunottaren puolesta